Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
HS-gallup: Kokoomus porskuttaa yhä, Sdp laskussa
Eurokriisistä huolimatta pääministeripuolue kokoomus vain kasvattaa suosiotaan. Se jatkaa maan suosituimpana puolueena 23,7 prosentin kannatuksella.
Näin korkealla kokoomuksen kannatus ei ole ollut sitten vuodenvaihteen 2008–2009, jolloin sen suosio käväisi 24 prosentin paremmalla puolella.
Sen sijaan suurimman oppositiopuolueen perussuomalaisten kannatus jatkaa kesäkuussa alkanutta tasaantumistaan. Nyt puoluetta äänestäisi 20,5 prosenttia suomalaisista.
Laskua on lokakuun vastaavaan mittaukseen 1,4 prosenttiyksikköä. Luku on silti parempi kuin puolueen 19,1 prosentin kannatus eduskuntavaaleissa.
Tiedot käyvät ilmi puoluekannatustutkimuksesta, jonka TNS Gallup on tehnyt HS:n toimeksiannosta.
Vaaleista lähtien puolueista on alkanut erottua aiempaa selvemmin kaksikkopareja, joiden jommankumman suosio tuntuu vaikuttavan toiseen.
Yksi tällainen pari on päähallituspuolueet kokoomus ja Sdp, jotka kamppailevat EU-myönteisten toimihenkilöiden suosiosta suurissa kaupungeissa.
Politiikan tutkija Erkka Railo Turun yliopistosta arvelee, että Niinistö-ilmiö on saattanut tarttua kokoomuksen kannatukseen.
"Kokoomuksella tapahtui kummallinen suosionlasku vaalien alla, vaikka sitä on pidetty 1990-luvun alusta saakka valtiovarainhoitajapuolueena. Ennen vaaleja ja nyt kannatus on kovaa luokkaa. He ajoittivat kuntopiikkinsä huonosti."
Siinä missä kokoomuksen suosio on vankistunut, hallituksen toinen pääpuolue Sdp on menettänyt kannatustaan. Nyt Sdp:tä äänestäisi 18,1 prosenttia suomalaisista.
Opposition kaksikkopari perussuomalaiset ja keskusta käyvät kisaa EU-kriittisten keskuudessa maaseututaajamissa. Siinä missä perussuomalaisten kannatus on laskenut, keskustalle on mitattu nousua. Nyt keskustaa äänestäisi 14,2 prosenttia.
Pienten hallituspuolueiden kannatuksissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.
Lisää aiheesta perjantain Helsingin Sanomissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
"Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Urheilu
Räikkösen kypärästä nousi kohu
Kulttuuri
JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
- Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
- Räsänen: Suomessa varauduttava ehkäisemään Tukholman kaltaisia mellakoita
- Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
- Näkökulma: Komissaarin voisi valita eurovaaleissa
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Fakta: Suomesta valitaan 13 meppiä
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalle Juhani Tammiselle
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Fakta: Lähiyhteisöjen tuki vaihtelee nollasta miljoonaan
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Fakta: Laki edellyttää tasavertaista kohtelua





