Halla-aho: Yhteistyö keskustan kanssa on vaikeaa

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho vastaa kitkerästi keskustan puheenjohtajan Mari Kiviniemen kritiikkiin. Kiviniemi arvioi viikko sitten maanantaina, että yhteistyö perussuomalaisten kanssa on vaikeaa "halla-aholaisen" siiven vuoksi.

Halla-ahon mukaan yhteistyöstä keskustan kanssa tulee varmasti vaikeaa. Hänestä syynä on kuitenkin keskustan oma hätä tulevaisuudestaan ja lähestyvistä kunnallisvaaleista.

"Kiviniemi henkilökohtaisesti ymmärtää jäävänsä historiaan puoluejohtajana, joka kuoppasi keskustan. Tästä kumpuaa perussuomalaisiin kohdistuva katkeruus ja viha", Halla-aho katsoo.

Kiviniemi kertoi näkemyksistään Halla-ahon kohutun Kreikka-kommentin jälkeen. Ex-pääministeri sanoi halla-aholaisten pelaavan vaarallista peliä demokratian perusperiaatteiden kanssa.

Halla-aho ei kuitenkaan koe, että häneen suhtauduttaisiin eduskunnassa yleisesti huonosti. Esimerkiksi median väitteet hallintovaliokunnan matkaa boikotoineista demariedustajista olivat hänen mukaansa tuulesta temmattuja.

"Demarit itse ovat kiistäneet boikotin, eikä sellaisesta ole muutakaan näyttöä. Hallintovaliokunnassa on mielestäni vallinnut asiallinen ilmapiiri eikä eduskunnassa laajemminkaan ole kuin kourallinen kiukuttelijoita", hän sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori