Helsingin äänikuninkuudesta tiukka kisa – näin äänet jakautuivat

 |   | 
 

Kokoomuksen Sauli Niinistö ja vihreiden Pekka Haavisto kävivät tiukan kamppailun Helsingin ääniherruudesta presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella.

Niinistö keräsi helsinkiläisten äänipotista 37,2 prosenttia ja Haavisto 34,5 prosenttia. Kaikkiaan ääniä annettiin Helsingissä 356 732. Äänestysprosentti nousi valtakunnan tasoa korkeammalle, 76,5:een.

Helsinkiläiset äänestivät 159 äänestysalueella, joista jokaisessa eniten ääniä keräsi jompikumpi kärkikaksikosta. Yhdelläkään äänestysalueella kukaan muu ehdokas ei onnistunut kiilaamaan kahden joukkoon.

Niinistö oli ykkönen 104 alueella ja Haavisto 54 alueella. Herttoniemen pohjoisessa osassa (äänestysalue Herttoniemi B) oli tiukinta: äänet jakautuivat tasan 738–738.

Selvimmin Niinistön takana olivat Itäsalmi (Östersundom), Kulosaari, Marjaniemi, Munkkiniemi, Pakila, Itä-Pakila, Länsi-Pakila ja Paloheinä. Näissä hän ylsi yli 50 prosentin kannatukseen.

Niinistö teki Haavistoon selvää eroa myös Itä-Helsingin alueilla, jotka viime eduskuntavaaleissa olivat demareiden ja perussuomalaisten vankkaa kannatusaluetta. Esimerkiksi Myllypuro, Mellunkylä, Kontula ja Jakomäki menivät selvästi kokoomusehdokkaalle, vaikkei hän yli puolta äänipotista niissä saanutkaan.

Haavistolla 50 prosentin kannatus ylittyi Alppilassa, Kalliossa, Kumpulassa, Siltasaaressa, Suomenlinnassa, Sörnäisissä ja Vallilassa. Näistä Kalliossa Haavisto oli erityisen vahva. Myös esimerkiksi Vallilla, Kumpula ja Käpylä olivat vahvasti Haaviston takana.

Erittäin tasaista taisto kärkikaksikon välillä oli muiden muassa Taka-Töölössä, Meilahdessa sekä Etelä- ja Pohjois-Haagassa.

Niinistön ja Haaviston ylivoimasta pääkaupungissa kertoo jotain sekin, että Helsingissä kolmoseksi jäänyt Väyrynen ei yltänyt kuin yhdessä kaupunginosassa – Santahaminassa – yli kymmenen prosentin kannatukseen.

Muillakin teki tiukkaa. Soini sai yli kymmenen prosentin kannatuksen 16 äänestysalueella. Eniten Soini keräsi ääniä Jakomäessä, runsaat 15 prosenttia. Lipposella ja Arhinmäellä kymmenen prosenttia ylittyi vain parilla alueella.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori