Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Hillary Clinton – tunnettu joka kolkassa

 |   | 
 
STT

Washington. Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton tunnetaan joka maailman kolkassa, ja hän myös yksi maailman vaikutusvaltaisimmista naisista.

Hillary oli poliittisesti aktiivinen jo Valkoisen talon vuosinaan, presidentti Bill Clintonin vaimona. Tuolloin amerikkalaiset eivät innostuneet politikoivasta puolisosta, ja Hillary joutui vetäytymään taka-alalle.

Clintonit muuttivat presidenttivuosien jälkeen New Yorkin osavaltioon, ja Hillary Clinton ponkaisi osavaltiota edustavaksi senaattoriksi vuonna 2001. Hän teki samalla historiaa olemalla ensimmäinen ex-presidentin puoliso, joka on valittu julkiseen virkaan sekä ensimmäinen New Yorkin osavaltiota koskaan edustanut naissenaattori.

Clinton lähti mukaan vuoden 2008 presidenttikilpaan ja oli aluksi ennakkosuosikki esivaalissa, mutta pitkän taistelun jälkeen ehdokkuus meni Barack Obamalle.

Clintonin senaattorin ura päättyi, kun Obama valitsi hänet hallitukseensa ulkoministeriksi.

Siitä lähtien Hillary Clinton on ollut lähes taukoamatta tien päällä. Hän onkin Yhdysvaltain historian eniten matkustanut ulkoministeri. Hän on käynyt jo 98 maassa, viettänyt ilmassa 73 päivää ja ollut matkoilla 334 päivää. Tämä oli ulkoministeriön nettisivujen kertoma saldo ennen Suomen-vierailua.

Hillary Clintonin suosioluvut ovat huomattavasti korkeammalla hänen ulkoministerikaudellaan kuin vaimona Valkoisessa talossa. Mielipidemittausten mukaan Hillaryn hyväksymisprosentti on 66 eli sama kuin Michelle Obaman.

Suosiostaan huolimatta Clinton on sanonut, että hän jättää tehtävänsä Obaman kauden lopussa ja että hän ei ole hakeutumassa sen jälkeen mihinkään poliittiseen virkaan – ei myöskään Yhdysvaltain presidentiksi.

Kaikista näistä kielloista huolimatta huhutaan, että Clintonille valmisteltaisiin paikkaa Maailmanpankin johtoon.

Hillaryn aviomies Bill Clinton ei tiettävästi olisi lainkaan pahoillaan, jos vaimo päättäisi sittenkin lähteä mukaan vuoden 2016 presidenttikisaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

24.5.2013