Helsingin Sanomat kysyy lukijoiltaan, mikä on tämän vuosituhannen paras kotimainen romaani. Myös HS:n kriitikot listaavat omat suosikkinsa. Nousevatko samat teokset kärkeen? Onko dekkarilla mahdollisuuksia? Osallistu äänestämällä korkeintaan viittä suosikkiasi.
Hirvisaari: Oikeuslaitos poliittisesti korruptoitunut
STTPerussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaari syyttää ylimpiä oikeusasteita poliittisesti korruptoituneiksi. Hän kommentoi uusimmassa blogikirjoituksessaan kolmea perussuomalaisia koskenutta oikeustapausta.
"Valtakunnansyyttäjänvirastolla on liian suuri arvovalta oikeusjärjestelmässämme", Hirvisaari kirjoittaa.
Hirvisaari uskoo, että hänen ja Jussi Halla-ahon (ps) tekstit on ymmärretty oikeudessa tahallisesti väärin. Hänen mukaansa islam on Suomessa tabu, jota ei saa kritisoida.
"Mikä tahansa kritiikki voidaan tulkita solvaukseksi. Sananvapauden tukahduttaminen ja erityisesti poliitikkojen suun tukkiminen on häpeällistä toimintaa", Hirvisaari kirjoittaa.
Korkein oikeus päätti viime viikolla evätä Hirvisaarelta luvan valittaa hänen saamastaan sakkotuomiosta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Halla-aho puolestaan joutui eroamaan eduskunnan hallintovaliokunnan johdosta sen jälkeen, kun hän kyseenalaisti korkeimmasta oikeudesta saamansa tuomion. Se tuli uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Politiikka
Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
Ulkomaat
Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Urheilu
Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
Luetuimmat juuri nyt
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Blogi: Täydellisten synttärikutsujen resepti
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Lappeenranta muuttui rakennustyömaaksi Video
- Kolme ihmistä sairaalaan myrkyllisistä pakastevihanneksista Video
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Bernanke lupaa jatkaa rahapolitiikan elvytystä
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalle Juhani Tammiselle
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Fakta: Lähiyhteisöjen tuki vaihtelee nollasta miljoonaan
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Fakta: Laki edellyttää tasavertaista kohtelua
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Sanottua: Lukijat kertovat työsyrjinnästä: "Vain ikä on este työllistymiselle"
- Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
- Haglund selvittäisi valtion yksityiskoneen hankintaa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää





