HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Hoitajaminimi ja kotitalousvähennys repivät hallitusrintamaa
STTVanhuspalvelulain henkilöstömitoitus, verovapaat kilometrikorvaukset, kotitalousvähennys ja yleissivistävän koulutuksen rahoitus. Siinä ovat elokuun lopun budjettiriihen suurimmat kiistakysymykset, jotka repivät hallitusta.
Suurin kiistakysymys lienee vanhuspalvelulain henkilöstömitoitus, jossa suurimmat hallituspuolueet Sdp ja kokoomus ovat ajautuneet vastakkain. Sdp vaatii sitovaa henkilöstömitoitusta kokoomuksen jarruttaessa vastaan.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) on vaatinut 0,7 hoitajaa vanhusta kohden. Sdp esittää 36,5 miljoonan euron lisäystä ensi vuodelle hoitajamitoitukseen. Vanhuspalvelulain sisältö ja kokonaiskustannukset ovat vielä auki. Muut hallituspuolueet eli vasemmistoliitto, vihreät, kristillisdemokraatit ja Rkp ovat sitovan mitoituksen kannalla joko täysin tai varauksellisesti.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Janne Sankelo alleviivaa, että vanhustenhuolto on kotihoidon ja laitoshoidon kokonaisuus. Hänen mukaansa mitoitus pitää sisällään vielä paljon kysymysmerkkejä.
"Haluamme löytää ratkaisun, jonka kanssa kaikki hallituspuolueet voivat elää."
Kotitalousvähennyksen enimmäismäärää on vasta leikattu, mutta kokoomus, Rkp ja kristilliset olisivat varauksellisen valmiita nostamaan sitä. Kuitenkin vain, jos budjetti antaa myöten.
"Vanhustenhoidon parantaminen on tärkeämpää kuin kotitalousvähennys. On kyse kokonaisuudesta ja priorisoinnista", kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen arvioi.
Vasemmistoliitto ja Sdp eivät vähennykseen koskisi, eivätkä mielellään vihreätkään. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Annika Lapintien (vas) mielestä rahaa pitäisi suunnata siihen, että puolison tulot eivät enää vaikuttaisi toimeentulotuen määrään.
"Edestakainen venkslaus ei tässä kannata."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla
Talous
Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Putkiremontti, jossa kaikki meni pieleen
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Työnantajat vihjailevat rekrytointifirmoille ikätoiveita
- YK:n Syyria-lähettiläs: Hallitus ja oppositio osallistumassa rauhankonferenssiin
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- Tukholman mellakoiden pelätään jatkuvat yöllä Video
- Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
- Kiinassa maa vajosi ihmisten alta – viisi kuoli
- Diplomaattilähteet: EU lisännee Hizbollahin terroristilistalle
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Oklahoman pyörremyrskyn jäljiltä löytynyt 24 kuollutta – uhriluvun pelätään nousevan
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Puolen miljardin Apotti-hanke sai uuden vetäjän
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Tv-opasta voi käyttää nyt maksuttomilla HS:n tunnuksilla
- Putkiremontin vaiheet ja menetelmät
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Fakta: Laki edellyttää tasavertaista kohtelua
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Sanottua: Lukijat kertovat työsyrjinnästä: "Vain ikä on este työllistymiselle"
- Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
- Haglund selvittäisi valtion yksityiskoneen hankintaa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo





