Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Jungner: Kokoomuksesta on tulossa kummajainen

 |   | 
 
STT

Sdp:n entinen puoluesihteeri Mikael Jungner katsoo, että kokoomuksen paikka hallituspuolueena ei ole itsestäänselvyys. Jungner arvioi Iltalehden blogissaan, että jos kokoomuksen puoluekokouksessa esitetyt oikeistolaiset linjaukset kuvaavat laajemmin puolueen sisäpiirin todellisia tuntoja, tekee se puolueesta "kummajaisen jolle mikään ei riitä".

"Viimeisen 25 vuoden aikana kokoomus on ollut hallituksessa 21 vuotta. Tästä on saattanut syntyä käsitys, että kokoomus on itseoikeutettu hallitukseen. Näin ei ole. Viime vuoden hallitustunnusteluissa kävi selväksi, että nykyinen hallituspohja on ainoa, josta kokoomukselle löytyy sija. Muilla puolueilla on sen sijaan vaihtoehtoja."

Jungner kyselee, miksi kokoomus on nyt niin tyytymätön hallituksen saavutuksiin, vaikka niistä on päätetty hyvässä yhteisymmärryksessä.

Hän ihmettelee puolueen tyytymättömyyttä senkin vuoksi, että nimityspolitiikka on ollut kokoomukselle hyvin suotuisaa.

Jungner luettelee lukuisia järjestöjä, joiden johtoon on valittu kokoomuslainen. Sama linja on toteutunut myös julkisissa viroissa.

"EU-sihteeristön johtoon nostettiin kokoomuslainen avustaja ohi lähettilästason hakijoiden. EU:n tilintarkastustuomioistuimeen nostettiin kokoomuslainen ohi keskustalaisen. RAY:n johtoon valittiin kokoomuslainen ja näillä näkymin samaa yritetään loppuvuodesta myös Veikkauksessa. Sisäministeriöön ja sosiaali- ja terveysministeriöön kaavaillaan kokoomuslaista kansliapäällikköä. Miksi siis kaikki tämä kiukuttelu", Jungner kysyy.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

22.5.2013