Tukasta tuli kuin venäläinen karvalakki, mutta nainen valitti vain ystävälleen – ei kampaajalle. Vaikka itkettäisi, kampaajalla pokka pitää.
Kansalaisaloite voi tuoda eutanasian eduskunnan käsittelyyn
STTNykyinen eduskunta voi joutua ottamaan kantaa eutanasian laillistamiseen, vaikka useat puolueet välttelevät tarttumista asiaan.
Kuolinavun mahdollistamista ajava kansalaisjärjestö Exitus ry valmistelee lakialoitteen muotoon tehtyä kansalaisaloitetta asiasta. Perustuslakiuudistuksen vuoksi eduskunnan on otettava 50 000 allekirjoittajan aloite käsittelyynsä.
Kansalaisaloite tuli mahdolliseksi maaliskuun alussa. Nimien keruuta hankaloittaa kuitenkin käytännössä se, että oikeusministeriö saa luotettavaan nettitunnistukseen tarvittavan sovelluksensa käyttöön vasta vuoden lopulla. Se viivästyttää myös Exituksen aloitetta, joka piti laittaa vireille jo keväällä. Omaa järjestelmää Exitus ei nimien keruuseen lähtenyt kehittämään.
"Se olisi voinut aiheuttaa meille rahakustannukset, joista emme olisi kunnialla selvinneet", Exituksen puheenjohtaja Jaakko Ojanne sanoo.
Hankkeesta ei ole kuitenkaan luovuttu. Exitus kehittää lakialoitetta eduskuntakuntoon Avoin ministeriö -nettisivustolla, jossa kansalaisten aloitteita muokataan toteuttamiskelpoisiksi.
Vaikka eduskunnalla on velvoite ottaa kansalaisaloitteet käsittelyyn, sen ei tarvitse hyväksyä niitä. Ojanne arvioi, että seitsemän vuoden sisällä eutanasiasta saadaan kaikesta huolimatta lainsäädäntö.
"Ne, jotka ovat vastaan, ovat vastaan henkeen ja vereen nyt ja ovat vastaan siinäkin vaiheessa, kun laki meillä on."
Ojanne myöntää, että elämän ja kuoleman kysymyksissä tie päätöksentekoon voi olla joskus pitkä. Hän pitää terveenä tapana keskustella asiat "ruotsalaisittain" niin perin pohjin, että asiaa ei tarvitse päätösvaihteessa syyttää enää väkisin läpi ajetuksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
Talous
Taloussanomat: VM pimittää edelleen yli 20:tä Kreikka-asiakirjaa
Luetuimmat juuri nyt
- Kuollut mies mainosti Veikkausta Facebookissa
- Kun äiti eksyy ja isä karkaa
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Poliisi teki tehoiskun Espoon ravintoloihin
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Kolumni: Kampaajaa pelkäävät kaikki
- Taloussanomat: VM pimittää edelleen yli 20:tä Kreikka-asiakirjaa
- Siivouspäivän kojut värittivät katukuvan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Kun äiti eksyy ja isä karkaa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Vihreät ryhtyy selvittämään kahden puheenjohtajan mallia
- Neymar siirtyy Barcelonaan
- Öinen pomppija tärveli autoja Helsingin Kannelmäessä
- Ministeriö: Puuttuvat Kreikka-asiakirjat identtisiä julkaistujen kanssa
- Kolumni: Kampaajaa pelkäävät kaikki
- Siivouspäivän kojut värittivät katukuvan
- San Antonio nuiji Memphisin taas NBA:ssa
- Kuollut mies mainosti Veikkausta Facebookissa
- Maolaiskapinallisten isku surmasi yli 20 Intiassa
- Tuukka Rask torjui Bostonin jatkoon NHL:n pudotuspeleissä
- Taloussanomat: VM pimittää edelleen yli 20:tä Kreikka-asiakirjaa
- Lapsi juoksi auton alle Joensuussa
- Syyrialaisten valtavalta pakolaisleiriltä halutaan takaisin sodan keskelle
- Ranskassa odotetaan suurta homovastaista mielenosoitusta
- Kun äiti eksyy ja isä karkaa
- Useat kahvilaketjut eivät kuumenna pakastemarjoja Eviran suosituksista huolimatta
- Kolumni: Kankea kaupunkisuunnittelu hassaa verorahoja
- Rikosylikomisario HBL:ssa: Sosiaalinen media yllyttää äärioikeistolaisiin hyökkäyksiin
- Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa
- Tukholman mellakat rauhoittumassa – autoja poltettiin yhä
- Vihreät ryhtyy selvittämään kahden puheenjohtajan mallia
- Vihreiden johtajavalinnat lisäävät maakuntien valtaa
- Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
- Ville Niinistö suomii hallitusta sähläämisestä
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- Kuka: Juha Sipilä
- Henkilökohtaista: Sipilä vastaa
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Vihreiden kahden puoluejohtajan malli ei toteudu lähiaikoina
- SAK tavoittelee syksyllä keskitettyä palkkaratkaisua
- Ay-liike tyrmää EK:n Häkämiehen idean nuorten vuoden koeajasta
- Presidentti nimitti Sdp:n uudet ministerit
- Perussuomalaisten puoluesihteeri vaihtuu – Sandvik sivuun
- Ministerisalkkunsa menettävä Gustafsson tilittää Facebookissa - "Oloni on outo"
- Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa






