Karjalaisen päätoimittaja: Harkitkaa sotilaspassien palautusta

 |   | 
 
STT

Joensuu. Sanomalehti Karjalaisen päätoimittaja Pasi Koivumaa harkitsee sotilaspassinsa palauttamista vastalauseena Pohjois-Karjalan prikaatin lakkauttamiselle. Hän kehottaa kaikkia pohjoiskarjalaisia pohtimaan samaa.

Koivumaa esitti kannanottonsa lehden kolumnissa torstaina. Aloite on poikinut vilkkaan keskustelun maakunnassa.

"Soittoja ja muuta palautetta on tullut koko päivän. Viesti on, että ihmiset ovat valmiit palauttamaan sotilaspassinsa", Koivumaa kertoi STT:lle perjantaina.

Koivumaa, 47, on sotilasarvoltaan yliluutnantti.

Pohjois-Karjalan prikaatin komentaja, eversti Jari Kytölä sanoo ymmärtävänsä ihmisten tuohtumuksen, mutta kehottaa laittamaan jäitä hattuun.

Myös puolustusministeriö puuttui perjantaina asiaan tiedotteessaan. Sen mukaan passien palauttaminen vaikeuttaa sotilaallista maanpuolustusta ja sen kehittämistä.

Ministeriö muistutti, ettei passin palauttaminen vaikuta henkilön juridiseen asemaan, vaan hänet voidaan edelleen määrätä esimerkiksi kertausharjoitukseen.

Tiettävästi sotilaspasseja ei vielä ole palautettu.

Käytännössä sotilaspassilla on merkitystä 18-30-vuotiaille miehille passia haettaessa, sillä se todistaa esteettömyyden Suomen passin myöntämiselle.

Ilman sotilaspassia ulkomaanpassi voidaan myöntää vain sen vuoden loppuun asti, jolloin hakija täyttää 28 vuotta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori