Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Katainen: Budjettiriihessä löydettävä keinoja uusiin työpaikkoihin

 |   | 
 
STT
Jarno Mela / Lehtikuva
Ensi keväänä hallituksen puolivälin riihessä on pääministeri Jyrki Kataisen mukaan teemana kilpailukyky ja kysymys siitä, kuka investoisi Suomeen ja miksi.
Ensi keväänä hallituksen puolivälin riihessä on pääministeri Jyrki Kataisen mukaan teemana kilpailukyky ja kysymys siitä, kuka investoisi Suomeen ja miksi.

Kokoomuksen puheenjohtajan pääministeri Jyrki Kataisen mielestä hallituksen budjettiriihessä olisi löydettävä keinoja uusien työpaikkojen luomiseksi.

Katainen sanoi kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksessa Oulussa, että suuriin linjanmuutoksiin budjettiriihessä ei ole mahdollisuuksia.

Keinoina voisi olla Kataisen mielestä nuorten oppisopimuskoulutuksen laajentaminen, energiaveroleikkurin kehittäminen palvelinyritysten houkuttelemiseksi Suomeen ja ympäristölupien saamisen nopeuttaminen lähinnä energiainvestointien vauhdittamiseksi.

Kataisen mukaan tällä hetkellä vain noin 200 nuorta suorittaa ammatillista tutkintoaan oppisopimuskoulutuksessa.

"Ongelmana on se, että kun nuori kaveri haluaa vaikka mennä kuorma-autoyrittäjän oppiin tullakseen kuorma-autonkuljettajaksi tai mahdollisesti yrittäjäksi myöhemmin, hänelle, sille ammattia osaamattomalle nuorelle, oppimishaluiselle kylläkin, pitää maksaa ammattimiehen palkka. Eihän siinä ole mitään tolkkua. Tässä me tarvitsemme selkeästi uusia linjauksia", Katainen sanoi.

Hallituksen uudistustoimiin kuuluu Kataisen mukaan budjettiriihen lisäksi neljä muutakin osiota. Pekka Ala-Pietilän esityksiä ICT-alan mahdollisuuksista käsitellään marraskuussa pidettävässä pyöreän pöydän keskustelussa. Ministeriöissä olisi pääministerin mielestä tehtävä kunnianhimoisemmin uusia kasvualoitteita.

Ensi keväänä hallituksen puolivälin riihessä on Kataisen mukaan teemana kilpailukyky ja kysymys siitä, kuka investoisi Suomeen ja miksi.

"Viidentenä kohtana on työmarkkinajärjestöjen mahdollisuus vaikuttaa tähän kilpailukykyyn", Katainen sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

22.5.2013