Keskusta arvostelee tutkimusrahojen leikkausta

 |   | 
 
STT

Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen on löytänyt ristiriidan pääministeri Jyrki Kataisen (kok) puheista ja hallituksen teoista.

Pekkarisen mukaan Katainen tunnustaa "julistuksen tasolla", että yrittäjyys ja tuottavuus ovat menestyksen kulmakiviä. Pekkarinen ihmettelee sitä, että samalla hallitus leikkaa julkisia tutkimus- ja kehittämismenoja tänä vuonna 50 miljoonalla eurolla ja lisää leikkauksia on tulossa myöhemmin.

"Hallituksen tulee tarkistaa talouslinjaansa ensi tilassa. Yrityksiä on kannustettava tutkimus- ja kehittämishankkeisiin, toimiin oman tuottavuutensa ja kilpailukyvyn parantamiseksi", Pekkarinen kehotti tiedotteessaan sunnuntaina.

Pekkarisen mukaan tarvittava rahoitus saataisiin korottamalla arvonlisäveroja valikoivasti.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori