Keskusta jättää kunnista välikysymyksen

 |   | 
 
Martti Kainulainen / Lehtikuva
Keskustan Kimmo Tiilikainen eduskunnan suullisella kyselytunnilla torstaina.
Keskustan Kimmo Tiilikainen eduskunnan suullisella kyselytunnilla torstaina.

Keskusta aikoo jättää välikysymyksen hallituksen suunnittelemasta kuntauudistuksesta. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen (kesk) kertoi tänään HS:lle, että välikysymys jätetään 22. helmikuuta.

Välikysymyksellä oppositio mittaa hallituksen luottamuksen ja nostaa keskusteluun asioita, joissa hallitus joutuu puolustautumaan.

Tiilikaisen mukaan keskusta ei pidä kiirettä, vaan haluaa ensin tutustua kunnolla 600-sivuiseen kuntaselvitykseen karttoineen ja ottaa tuntumaa siihen, millä sävyllä hallitus esittelee uudistusta ensi viikolla alkavissa alueellisissa kuulemisissa.

Toinen syy voi olla se, että välikysymyksissä on nyt ruuhkaa. Perussuomalaiset jättävät huomenna perjantaina välikysymyksen puolustusvoimien leikkauksista.

Keskustan ryhmäkokouksessa torstaina oli Tiilikaisen mukaan halua ja valmiutta lähteä mukaan perussuomalaisten välikysymykseen.

Perussuomalaiset eivät kuitenkaan keskustaa huolineet, koska keskusta oli syysistuntokaudella valmis hyväksymään maamiinat kieltävän Ottawan sopimuksen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori