Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Keskustan Sipilä Ylelle: Kreikka saa lähteä eurosta

 |   |   | 
 
STT
Christian Westerback / HS
Juha Sipilä
Juha Sipilä

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän  mukaan on todennäköistä, että Kreikka lähtee eurosta. Hänen mielestään näin saa myös tapahtua. Sipilä sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Kreikka saa hänen puolestaan lähteä eurosta, jos maa ei pysty asioitaan hoitamaan.

Sipilä uskoo, ettei Kreikka pysty maksamaan velkojaan ja päätyy velkajärjestelyyn.  Hän ei antaisi Kreikalle kolmatta tukipakettia eikä olisi antanut toistakaan.

Hallituksessa keskusta  kuitenkin ajoi Kreikan tukipakettia Mari Kiviniemen  johdolla.
Sipilän mukaan ensimmäinen kriisiapu olikin tarpeen, koska muuten olisi seurannut dominoilmiö, joka olisi jatkunut ympäri Euroopan.

Kreikan lähdöllä eurosta ei Sipilän mukaan olisi enää suuria vaikutuksia Suomeen, koska markkinat ovat jo varautuneet siihen.

Sipilän mielestä  veroparatiisit ja harmaa talous ovat iso ongelma Euroopassa. Jos ne saataisiin kuriin, olisi kaikkien maiden budjettivajeet sillä ratkaistu.

Hän kertoi itsekin saaneensa aikanaan yrityskauppoja tehdessään ehdotuksia sijoittaa voitot veroparatiiseihin, mutta kieltäytyneensä niistä.

Sipilä vahvisti ohjelmassa, että Helsingin Sanomien taannoinen arvio hänen omaisuudestaan on suunnilleen oikea. Se on noin 10 miljoonaa euroa.

Ylen uutinen Sipilän haastattelusta

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

19.6.2013