Helsingin Sanomat kysyy lukijoiltaan, mikä on tämän vuosituhannen paras kotimainen romaani. Myös HS:n kriitikot listaavat omat suosikkinsa. Nousevatko samat teokset kärkeen? Onko dekkarilla mahdollisuuksia? Osallistu äänestämällä korkeintaan viittä suosikkiasi.
Keskustan kannatus jää selvästi kärkipuolueista kuntavaaligallupissa
Uusimman HS-gallupin mukaan keskusta saisi 16,4 prosentin kannatuksen, jos kuntavaalit pidettäisiin nyt. Viime kuntavaaleissa neljä vuotta sitten keskusta sai koko maassa äänistä 20,1 prosenttia.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä uskoo kannatuksen vielä nousevan. "Muutokset tapahtuvat vaalien alla", Sipilä sanoo.
Gallupin mukaan keskustan kannatus jää selvästi Sdp:stä ja kokoomuksesta. Perussuomalaiset kasvattaisi kannatuksensa edellisten kuntavaalien 5,4 prosentista 12,9 prosenttiin.
Asetelmat monissa Suomen kunnissa voisivat muuttua radikaalisti.
Turun yliopiston yleisen valtio-opin professori Hannu Nurmi sanoo, että galluplukujen mukainen tulos olisi keskustalle katastrofi. "Tämä tulisi olemaan aivan dramaattinen muutos", Nurmi sanoo.
"Ei ole odotusarvoa, ettei kannatus kesän aikana muuttuisi."
HS-gallupin mukaan kokoomus saisi 22 prosenttia äänistä, jos kuntavaalit pidettäisiin nyt. Laskua on 0,9 prosenttiyksikköä toukokuulta.
Muutos mahtuu kahden prosenttiyksikön virhemarginaaliin, mutta niin mahtuu jo ero toisena kärkkyviin demareihinkin. Sdp:n kuntavaalikannatus on gallupin mukaan nyt 20,9 prosenttia.
Gallupissa 36 prosenttia vastaajista ei ilmoittanut, mitä puoluetta he äänestäisivät kuntavaaleissa. Luku on selvästi suurempi kuin eduskuntavaalikyselyn 28 prosenttia.
Viime kuntavaaleissa äänestysprosentti oli 61.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Bostonin iskusta kuulusteltu kuoli hyökättyään FBI-agentin kimppuun
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Majoituspaikkoja välittävä Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Bernanke lupaa jatkaa elvyttää rahapolitiikkaa
- Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Evira varoittaa verkossa myytävistä untuvikoista
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Bostonin iskusta kuulusteltu kuoli hyökättyään FBI-agentin kimppuun
- Nuorukainen taltutti bussisolvaajan äidin ohjeilla Video
- Gergijev kehittelee nyt konserttisalia ja puistoa Moskovaan
- Katainen: Verokilpailun on oltava reilua
- Evira: Pakasteet eivät erotu tilastoista
- Vaarallisten pannukasvisten ostajat etsittiin S-etukortin tietojen avulla Video
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- Naisjohtajat yrittävät saada yritykset innostumaan nuorten kouluttamisesta
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalle Juhani Tammiselle
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Fakta: Lähiyhteisöjen tuki vaihtelee nollasta miljoonaan
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Fakta: Laki edellyttää tasavertaista kohtelua
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Sanottua: Lukijat kertovat työsyrjinnästä: "Vain ikä on este työllistymiselle"
- Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
- Haglund selvittäisi valtion yksityiskoneen hankintaa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään





