Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Keskustan maakuntamalli ei kiinnosta hallitusta

 |   | 
 
STT

Hallitus ei lämpene keskustan vetoomuksille kuntauudistuksen toteuttamiseksi niin sanotun maakuntamallin pohjalta.

Keskusta esitti hallituksen kuntauudistustiedonannon palautekeskustelussa, että uudeksi työkaluksi otettaisiin maakuntamalli. Siinä maakuntien kokoisiin kuntayhtymiin valittaisiin päättäjät suorilla vaaleilla.

"Se olisi palvelujen ja lähidemokratian kannalta suurkuntaa huomattavasti parempi vaihtoehto", keskustan ryhmäpuhuja Elsi Katainen sanoi.

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) ei asialle lämmennyt. Hän huomautti, että hallitus luottaa palvelujen turvaamisessa kuntaperusteiseen malliin. Virkkusen mukaan nykytilaan jääminenkään ei ole vaihtoehto.

"Se kuitenkin edellyttää rakenteiden vahvistamista ja uudistamista."

Kuntaministeri kyseli, millä tavalla maakuntapohjainen malli turvaisi paremmin lähidemokratian ja lähipalvelut.

"Mikä kunnanvaltuustojen rooli tällaisessa maakuntapohjaisessa mallissa olisi? Olisivatko ne pelkkiä laskujen maksajia?"

Katainen selvitti, että maakuntamalli ei ole keskustalainen eikä edes suomalainen keksintö, vaan Euroopassa laajalti käytetty malli palvelujen järjestämiseen.

"Hyvä sellainen, jossa lähipalvelut ja demokratia säilyvät parhaiten ihmiselle, koska siinä kunnat eivät kasva liian suuriksi."

Keskusta yritti puolustaa Kainuun maakuntamallia, mutta sai hallitusrintaman kimppuunsa. SDP:n kainuulaisedustajan Raimo Piiraisen mukaan Kainuun malli ei toimi ja se on hajoamassa.

"Se lisäsi byrokratiaa, hallinto paisui ja rahoitus meinasi karata käsistä. Ja oikeastaan karkasikin, tähänhän se kaatuu."

Eduskunta äänestää kuntauudistustiedonannon käsittelyn päätteeksi torstaina hallituksen luottamuksesta. Sekä keskusta että perussuomalaiset ovat muotoilleet hallitukselle omat epäluottamuslauseet. Äänestysten jälkeen eduskunta lähtee kesätauolle.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

25.5.2013