Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Kokoomus kannattaa Natoa ja eläkeiän nostoa
Rovaniemi. Mikäli kokoomuksen puoluekokouksen varapuheenjohtajien tentistä voi jotakin päätellä, kannattaa kokoomus Suomen Nato-jäsenyyttä sekä vanhuuseläkeiän alarajan nostamista.
Puolueen varapuheenjohtajuudesta sekä puoluevaltuuston puheenjohtajuudesta kisaaville ehdokkaille esitettiin Rovaniemen Lappi Areenalla kysymyksiä, joihin piti vastata joko kyllä tai ei.
Läsnä olivat varapuheenjohtajaehdokkaat, kansanedustajat Sampsa Kataja, Janne Sankelo, Eero Suutari ja Anne-Mari Virolainen sekä puoluevaltuuston nykyinen puheenjohtaja, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty ja hänet haastanut kansanedustaja Sanna Lauslahti. Varapuheenjohtajaehdokas, kuntaministeri Henna Virkkunen ei päässyt paikalle isoisänsä hautajaisten takia.
Ehdokkaista Lauslahti oli ainoa, joka ei kannattanut Nato-jäsenyyttä.
Eläkeiän nostamista kannattivat he kaikki ja saivat kokousväeltä raikuvat aplodit. Kaikki vastustivat EU:n verotusoikeutta sekä äänestysoikeusiän laskemista 16 vuoteen. Yksimielisen kannatuksen puolestaan saivat kunnanhallitusten sukupuolikiintiöt.
Tasa-arvoista avioliittoa kannattivat Sampsa Kataja, Laura Räty ja Eero Suutari. Sanna Lauslahti ja Janne Sankelo olivat ainoat, jotka vastustivat pakollista ruotsin opiskelua kouluissa.
Kataja puolusti ainoana pörssiyhtiöiden sukupuolikiintiöitä, eutanasiaa sekä toisen korkeakoulututkinnon maksullisuutta.
Lauslahti ja Sankelo vähentäisivät kehitysyhteistyömäärärahoja, muut pitäisivät niiden tason nykyisellään.
Puoluekokous valitsee kolme varapuheenjohtajaa ja valtuuston puheenjohtajan sunnuntaina. Nykyiset varapuheenjohtajat ovat Kataja, Virkkunen ja Virolainen.
Seinälle heijastetuissa tekstiviesteissä kannatettiin erityisen usein kolmikon jatkoa. Sankelo ja Suutarikin saivat kuitenkin useita kannatusviestejä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
Politiikka
Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
Ulkomaat
Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
Kulttuuri
Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
Luetuimmat juuri nyt
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisujen seuranta – kommentit yhä luettavissa
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Lätkä loppui, viisujännitys nousee
- Pitkämäki haluaa takaisin keihäskurkoksi
- Schalke piti kiinni Mestarien liigan paikastaan
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- VTV:n Pöysti: Ministeriön osattava tehdä julkisuuspäätökset itse
- Vihreiden Brax syyttää hallitusta EU-politiikan kaunistelusta
- Rkp:n Wideroos kirjoitti ylioppilaaksi
- Guzenina-Richardson ei kanna kaunaa Urpilaiselle
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Urpilainen: Ministerikierrätys on osa rytminvaihdosta
- Sujuvasanainen peruspalveluministeri Susanna Huovinen
- Ärhäkkä asuntoministeri Pia Viitanen
- Pia Viitanen ja Susanna Huovinen ovat uudet demariministerit
- Kuntaliitto sai hallituspuolueiden kehut sote-keskustelussa
- Sdp vaikenee ministereiden kierrätyksestä
- Hallitus haluaa Kela- ja koulukyytien kustannukset kuriin
- Kansanedustajien palkkio säilyy ennallaan
- Valiokunta pyytää Himasen kuultavaksi rahoitusjupakassa






