Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Lapin Kansa: Zyskowicz vastustaa Kreikan kolmatta tukipakettia

 |   |   | 
 
STT
Tuomas Selänne
Zyskowicz sanoo, että hänen mielestään euromaiden ei pidä suostua enää yhteenkään Kreikan tukipakettiin.
Zyskowicz sanoo, että hänen mielestään euromaiden ei pidä suostua enää yhteenkään Kreikan tukipakettiin.

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz vastustaa Kreikan velkakriisin kolmatta tukipakettia, kertoo Lapin Kansa verkkosivuillaan.

Zyskowicz sanoo lehden haastattelussa, että hänen mielestään euromaiden ei pidä suostua enää yhteenkään Kreikan tukipakettiin.

Zyskowicz kertoo STT:lle perusteluksi sen, että hän uskoo eurojärjestelmän kestävän Kreikan romahtamisen ilman, että se johtaa Euroopan velkakriisin dramaattiseen syvenemiseen.

Kansanedustaja halusi oikoa STT:lle Lapin Kansan verkkouutista. Siinä hänen kerrottiin todenneen, että Suomen talous olisi valmis kestämään mahdollisesta talouden romahtamisesta aiheutuvat luottotappiot. Zyskowiczin mukaan häntä oli tulkittu väärin.

Zyskowiczin kannanotto oli viikonloppuna jo toinen samansuuntainen kokoomuslaisten keskuudesta. Myös valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) totesi lauantaina Eurooppanuorten seminaarissa, että Kreikalle ei ole syytä tehdä kolmatta pelastuspakettia.

Euroopan unionin lähteet kertoivat viime viikolla, että Kreikka ei todennäköisesti tule saamaan lisää rahaa ainakaan ennen lokakuuta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

20.5.2013