Lehdet: Urpilainen haluaa opposition mukaan kuntauudistukseen, Kiviniemi tyrmää

 |   |   | 
 
STT
Lehtikuva
Jutta Urpilainen ja Mari Kiviniemi.
Jutta Urpilainen ja Mari Kiviniemi.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) haluaa opposition mukaan kuntauudistuksen valmisteluun. SDP:n puheenjohtaja Urpilainen kertoo asiasta Turun Sanomien, Kalevan ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa lauantaina.

Urpilaisen mukaan keskusta ja perussuomalaiset voisivat tulla mukaan kuntauudistukseen virkamiesesityksen jälkeen. Hän pitää kuitenkin kiinni siitä, että hallituksella on kuntauudistuksen valmisteluvastuu ja eduskunta tekee lopulliset päätökset.

Turun yliopiston erikoistutkija Erkka Railo arvioi Turun Sanomissa, että Urpilaisen ehdotuksen taustalla voivat olla SDP:n heikot kannatusluvut. Railo arvioi, että puolue haluaa välttää ylimääräisiä rasitteita kunnallisvaalien alla.

Virkamiestyöryhmä julkistaa ensi keskiviikkona esityksensä uudesta kuntarakenteesta.

Keskusta ei kuitenkaan ole lähdössä mukaan kuntauudistuksen valmisteluun. Puolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi tyrmää valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) ehdotuksen.

Kiviniemi toteaa tiedotteessaan, että keskusta on valmis yhteistyöhön hallituksen kanssa vasta sitten, kun kuntauudistus on "upotettu Atlantin syvänteeseen".

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori