Lipposen suosio polkee paikallaan – SAK ei lupaa apua
Tänään tiistaina julkistetun HS-gallupin mukaan Sdp:n presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen kannatus on jämähtänyt seitsemään prosenttiin. Täsmälleen samalla tasolla Lipposen kannatus on pysytellyt syksyn kaikissa presidenttigallupeissa.
Sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungner vakuuttaa, että ei ole huolissaan tilanteesta. "Lipposen kampanja alkaa näkyä kannatuksessa vasta joulun jälkeen", Jungner sanoo. Hän arvioi, että ihmiset vasta "makustelevat" ehdokkaita ja tekevät äänestyspäätöksen vasta tammikuussa.
"Paavo on ehdokkaana jatkuvasti parantanut kampanjaansa. Viesti on viime aikoina ärhäköitynyt ja selkeytynyt", Jungner sanoo.
Lipposen kampanjatoimisto on jo muutaman viikon sijainnut Sdp:n puoluetoimistolla Hakaniemessä, vaikka organisaatio toimiikin itsenäisesti.
"Kampanjaorganisaatio siirtyy nyt operatiiviseen kampanjavaiheeseen. Aamusta iltaan jatkuvaa reagointia tilanteeseen", Jungner sanoo.
Hän lupaa, että myös puolue aikoo tehostaa toimintaansa Lipposen vaalityössä.
"Seitsemän prosentin kannatus on selvästi alle puolueen kannatuksen. Peruskannattajia innostamalla se saadaan nousuun. Puolue tekee jatkossa töitä enemmän etenkin piireissä", Jungner sanoo.
HS-gallupin mukaan Sdp:n kannattajista peräti 44 prosenttia kertoo äänestävänsä Niinistöä. Lipponen saisi omiensa äänistä vain 34 prosenttia.
Hakaniemen torin toiselta laidalta SAK:sta ei ole sen sijaan luvassa tukea Lipposelle.
Järjestöjohtaja Matti Tukiainen kertoo, että tällä kertaa SAK ei aio keskusjärjestönä ottaa kantaa kenenkään puolesta. Vuoden 2006 presidentinvaaleissa SAK tuki julkisesti Sdp:n ehdokasta Tarja Halosta, mutta se oli Tukiaisen mukaan poikkeus. Onhan Halonen vanha SAK:n työntekijä.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö jatkaa tuoreen HS-gallupin mukaan edelleen kirkkaassa gallupkärjessä, vaikka hänen ylivoimansa onkin pitkin syksyä hieman tasaantunut.
Nyt HS-gallupissa 41 prosenttia vastaajista äänestäisi Niinistöä, kun luku marraskuun alussa oli kolme prosenttiyksikköä suurempi. Lokakuussa Niinistö sai vielä 50 prosentin kannatuksen.
Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen ei ole Niinistön laskevasta käyrästä huolissaan. "Muutaman prosenttiyksikön muutos ei ole kovin merkitsevä. Vaalien lähestyessä ihmiset ryhtyvät aina miettimään asiaa oman puoluekantansa kautta", Tujunen sanoo.
Varsinaisen "kampanjarähinän" Tujunen odottaa käynnistyvän joulun jälkeen.
Niinistön takana kaikki muut ehdokkaat jäävät alle kymmenen prosentin. Kakkonen on Timo Soini (ps) yhdeksän prosentin kannatuksella, Paavo Väyrynen (kesk) saa kahdeksan ja Paavo Lipponen (sd) seitsemän prosentin kannatuksen. Kaikki kolme vahvimmin toiselle kierrokselle pyrkivää ehdokasta ovat siis virhemarginaalin sisällä.
Timo Soini on pettynyt kannatusluvuistaan. "Parannettavaa riittää", Soini sanoo. HS-gallupin haastattelut on tehty ennen Soinin perjantaista kampanja-avausta.
"Omat pitää saada innostumaan", Soini arvioi keinoja kannatuksensa nostamiseksi.
Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen ihmettelee Väyrysen alhaista kahdeksan prosentin kannatuslukua. Marraskuun alussa Väyrystä kertoi äänestävänsä 10 prosenttia vastaajista.
"Itse asiassa en usko noin alhaiseen kannatukseen", Laaninen sanoo. Hänen mukaansa viesti kentältä kertoo toista.
Suurin muutos HS-gallupissa on se, että "ei osaa sanoa" -vastaajien määrä on noussut seitsemällä prosenttiyksiköllä 20 prosenttiin. TNS Gallupin tutkimusjohtaja Juhani Pehkonen kertoo, että samanlainen epätietoisten määrän kasvu nähtiin ennen edellisiä presidentinvaaleja kuusi vuotta sitten. Ilmiö kertoo siitä, että äänestäjät ovat havahtumassa vaalien lähestymiseen ja ryhtyneet todenteolla pohtimaan ketä äänestää.
Vaalin toisella kierroksella Niinistö päihittäisi selkeästi Lipposen, Soinin ja Väyrysen. Niinistöä saisi kaikkia kolmea vastaan noin 70 prosenttia äänistä.
Niinistön ylivoima toisella kierroksella ei ole muuttunut käytännössä lainkaan marraskuun alun tutkimuksesta. Toisella kierroksella Sdp:n kannattajista 55 prosenttia äänestäisi Niinistöä ja 40 prosenttia Lipposta. Perussuomalaisten kannattajista 34 prosenttia äänestäisi toisella kierroksella Niinistöä ja 61 prosenttia Soinia.
Keskustaväestä Niinistöä äänestäisi 42 prosenttia ja Väyrystä 48.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
Talous
Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Naisten Kymppi juostaan sunnuntaina
- Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkää hiljeni muistelemaan uhreja
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
- Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
- Kansalaisaloite voi tuoda eutanasian eduskunnan käsittelyyn
- Eurobondikanta jakaa demareita
- Yllätysnimi Sdp:n kolmanneksi varapuheenjohtajaksi
- Pia Viitanen Sdp:n puoluevaltuuston johtoon
- Jungner jätti räväkät jäähyväiset
- Reijo Paanasesta Jungnerin seuraaja puoluesihteerinä
- Jutta Urpilainen hurrattiin Sdp:n johtoon
- Keskustalaiset äänestävät johtajastaan
- Kuntien pakkoliitokset pysyvät harkinnassa
- Urpilainen tekee pesäeron ay-liikkeeseen
- Katainen: Islannin ilmavalvonnan perusteet poliittisia
- Pekkarinen äänesti Puumalaa keskustan jäsenvaalissa
- Pron Antti Rinne Sdp:n varapuheenjohtajaehdokkaaksi
- Kansliapäällikkö Kari Välimäki Merimieseläkekassan toimitusjohtajaksi
- Tiilikainen: EU ei yritä ohjata kreikkalaisia äänestäjiä
- Väyrynen perustaisi keskustalle uuden puoluelehden
- Eduskunta keskustelee kuntauudistuksesta ennen lomia
- Kuntatyönantajat: Irtisanomissuoja aiheuttaa kustannuksia
- Urpilaiselta ei heru kantaa Sdp:n puoluesihteeristä
- Presidentti Niinistö tapaa Putinin kesäkuussa
- Eduskunta aikoo muuttaa yritysten Yle-veroa
- Urpilainen: Kuntiin ohjelma estämään nuorten syrjäytymistä
- Reijo Paanasen mahdollisuudet paranivat Sdp:n puoluesihteerikisassa
- Jääskeläinen vetäytyy Sdp:n puoluesihteerikisasta
- Kirja: Vihreiden puoluesihteeri kampitti Haaviston kampanjaa
- MTV3: Kokoomus suurin, perussuomalaisille antijytky
- Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen




