Helsingin Sanomat kysyy lukijoiltaan, mikä on tämän vuosituhannen paras kotimainen romaani. Myös HS:n kriitikot listaavat omat suosikkinsa. Nousevatko samat teokset kärkeen? Onko dekkarilla mahdollisuuksia? Osallistu äänestämällä korkeintaan viittä suosikkiasi.
Maatalouden määrärahoihin vähennystä, metsäenergiaan lisäystä
STTMaatalouden määrärahat vähenevät 19 miljoonalla eurolla vuoden 2012 varsinaiseen talousarvioon verrattuna, jos valtiovarainministeriön budjettiesitys toteutuu.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kesk) painottaa, että vähennystä aiheuttaa EU-komission kanssa sovitun Etelä-Suomen vakavien vaikeuksien tuen loppuminen ensi vuoden lopussa.
Maa- ja metsätalousministeriön suurimpiin leikkauskohteisiin kuuluu maatalouden ohella myös vesitalous, jonka määrärahat vähenevät viime vuoden varsinaiseen talousarvioon verrattuna kolmella miljoonalla. Muun muassa tulvasuojelurahoista aiotaan tinkiä.
Koskisen mukaan ministeriön ehdotus pohjautuu kehyspäätökseen, eikä mitään uusia radikaaleja muutoksia ole sen jälkeen tullut. Hän lisää myös, että suurin osa hallitusneuvotteluissa sovituista säästöistä on koskenut jo kuluvaa vuotta.
Lisärahoitusta olisi saamassa ainakin metsätalous, noin 7 miljoonaa euroa. Koskisen mukaan tuella halutaan edistää metsäenergiaa. Pienpuun energiatukeen olisi budjettiesityksen toteutuessa luvassa lähes 11 miljoonaa euroa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Bostonin iskusta kuulusteltu kuoli hyökättyään FBI-agentin kimppuun
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Bernanke lupaa jatkaa elvyttää rahapolitiikkaa
- Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Evira varoittaa verkossa myytävistä untuvikoista
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Bostonin iskusta kuulusteltu kuoli hyökättyään FBI-agentin kimppuun
- Nuorukainen taltutti bussisolvaajan äidin ohjeilla Video
- Gergijev kehittelee nyt konserttisalia ja puistoa Moskovaan
- Katainen: Verokilpailun on oltava reilua
- Evira: Pakasteet eivät erotu tilastoista
- Vaarallisten pannukasvisten ostajat etsittiin S-etukortin tietojen avulla Video
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- Naisjohtajat yrittävät saada yritykset innostumaan nuorten kouluttamisesta
- Outokummun visio on nyt ikuinen maailma
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Tuloerojen kasvu hiipui Suomessa
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalle Juhani Tammiselle
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Fakta: Lähiyhteisöjen tuki vaihtelee nollasta miljoonaan
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Fakta: Laki edellyttää tasavertaista kohtelua
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Sanottua: Lukijat kertovat työsyrjinnästä: "Vain ikä on este työllistymiselle"
- Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
- Haglund selvittäisi valtion yksityiskoneen hankintaa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään





