Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Mepit kiittelivät EKP:n päätöstä
Euroopan keskuspankin päätös ostaa kriisimaiden joukkovelkakirjoja sai perjantaina suomalaisten europarlamentaarikkojen kiitokset yli puoluerajojen.
"EKP:n päätös on ikään kuin potilaan teippausta. Se lisää vakautta ja luottamusta siihen, että euro ei hajoa", sanoi Sirpa Pietikäinen (kok) Helsingissä aamulla pidetyssä toimittajatilaisuudessa. Samalla hän korosti, että pitkäjänteinen kriisin hoito on pahasti kesken.
"Tämä on vähän niin kuin lumilautailua. Ei riitä, että nojaa yhdellä jalalla taakse, pitää tehdä monta asiaa samaan aikaan."
Sdp:n Liisa Jaakonsaari arvioi EKP:n päätöstä merkittäväksi liikahdukseksi ja muutokseksi pankin vanhaan linjaan, joka on keskittynyt inflaation torjumiseen.
"Tässä halutaan katkaista kriisimaiden kuolemankierre. Espanja on toteuttanut troikan ohjeita säästöistä, mutta huono kierre on jatkunut. EKP:n toimien pointti on se, että kriisimaat saataisiin jaloilleen."
EKP ilmoitti torstaina olevansa valmis ostamaan euroalueen kriisimaiden joukkovelkakirjoja rajoituksetta. Tavoitteena on hillitä korkojen nousua kriisimaissa, jotta niiden taloudet eivät täysin pysähtyisi.
Samaan aikaan EKP ilmoitti poistavansa muualta rahoitusjärjestelmästä rahaa estääkseen inflaatiota eli hintojen nousua.
Myös vihreiden Satu Hassi ja keskustan Hannu Takkula olivat tyytyväisiä pankin päätökseen. Takkula tosin epäili, että kriisimaiden ei ole helppo käyttää tukiohjelmaa hyväksi siihen sisältyvien rankkojen ehtojen vuoksi.
"Esimerkiksi Italiassa Mario Montilla on pian vaalit edessä ja oppositio voi hyökätä häntä vastaan. Myös Espanjan kynnys on korkealla."
Kriittisin paikalla olleista mepeistä oli Nils Torvalds (r).
"EKP:n päätös harmittaa, mutta se on hyväksyttävä" , hän sanoi.
Torvaldsin mukaan EKP:n rahahanojen avaamisella torjutaan Espanjassa toimivia "lainahaita", jotka hyötyvät korkojen sahaamisesta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
Politiikka
Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Helsingin kouluja vaivaa hoitajapula
- Kataisen väsymyksen merkit huolestuttavat kokoomuksessa
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Kataisen väsymyksen merkit huolestuttavat kokoomuksessa
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
- Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
- Räsänen: Suomessa varauduttava ehkäisemään Tukholman kaltaisia mellakoita
- Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
- Näkökulma: Komissaarin voisi valita eurovaaleissa
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Fakta: Suomesta valitaan 13 meppiä
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalle Juhani Tammiselle
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Fakta: Lähiyhteisöjen tuki vaihtelee nollasta miljoonaan
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä





