Niinistön ääni oli viisi senttiä Haaviston saamia ääniä kalliimpi

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Leif Rosas
Aikakone esiintyi Pahvi- Niinistön kanssa Helsingissä Sauli Niinistön vaalitilaisuudessa.
Aikakone esiintyi Pahvi- Niinistön kanssa Helsingissä Sauli Niinistön vaalitilaisuudessa.

Presidenttiehdokas Pekka Haaviston (vihr) kampanjaan kului 725 000 yhteensä euroa, kertoo viime perjantaina Valtiontalouden tarkastusvirastolle jätetty ennakkoilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta.

Kun Haavisto sai oikeusministeriön vahvistaman vaalituloksen mukaan 1 076 957 ääntä, yhden äänen hinnaksi tuli näin 0,67 euroa.

Vastaavasti Sauli Niinistön (kok) kampanjan kulut olivat 1 296 821,54 euroa.

Tähän summaan päädytään, kun lasketaan kokoomuksen ensimmäisen kierroksen jälkeen ilmoittamat 942 700 euroa ja Niinistön kampanjasivuilla ilmoittamat toisen kierroksen vaaleihin käytetty summa 354 121,54 euroa, jota ei maanantaina oltu vielä lisätty puoluerahoitusvalvonnan verkkosivuille.

Kun Niinistö keräsi yhteensä 1 802 400 ääntä, hänellä yksi ääni maksoi 0,72 euroa.

Lopullinen vaalirahoitusilmoitus tulee toimittaa Valtiontalouden tarkastusvirastolle kahden kuukauden kuluessa vaalien tuloksen vahvistamisesta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori