Pääkirjoitukset harmittelevat laimeaa äänestysintoa

 |   | 
 
STT

Sanomalehtien pääkirjoituksissa harmiteltiin maanantaina presidentinvaalien alhaiseksi jäänyttä äänestysprosenttia. Useat lehdet kuitenkin totesivat, että vaalien lopputulos antoi Sauli Niinistölle kansalta vahvan mandaatin.

Helsingin Sanomat arvioi, että äänestysintoa saattoi laimentaa ennakkoon selvältä näyttänyt lopputulos ja vaalipäivän kylmä sää.

Turun Sanomat totesi niin ikään, että karvaimman tappion kärsi poliittinen osallistuminen. Äänestysprosentin romahtaminen alle 70 prosentin viestii lehden mukaan siitä, että iso osa muita kuin Niinistöä ja Pekka Haavistoa äänestäneistä jäi kotiin.

Tamperelaisen Aamulehden mukaan uuden presidentin haasteena on voittaa myös niiden luottamus, jotka olivat pudonneiden ehdokkaiden kannalla ensimmäisellä kierroksella. Yhtenä Niinistön menestystä selittävänä tekijänä lehti näkee sen, ettei Niinistö ole eduskunnan puhemiehenä suostunut "laulamaan kokoomuksen lauluja", kun euroalueen velkakriisi on jyllännyt. Lehti toteaa, että Niinistön on osaltaan vastattava presidenttinä kansan talouspoliittiseen huutoon.

Oululaisen Kalevan mielestä äänestystulos ei kieli hyvää demokratian kannalta. Vaalien kakkoskierroksella olivat ehdolla ruuhka-Suomen ehdokkaat. Tästä seurasi se, että äänestysprosentti laski pohjoisessa ja itäisessä Suomessa alemmaksi kuin muualla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori