Päivi Räsänen: Poliisi joutuu merkittävien säästö- ja tehostamistoimien kohteeksi

 |   | 
 
Liisa Takala
Sisäministeri Päivi Räsäsen mukaan valtiontaloudesta huolehtiminen on tärkeää myös turvallisuuden kannalta.
Sisäministeri Päivi Räsäsen mukaan valtiontaloudesta huolehtiminen on tärkeää myös turvallisuuden kannalta.

Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) mukaan poliisi joutuu merkittävien säästö- ja tehostamistoimien kohteeksi riippumatta siitä, lieventääkö hallitus omaan ohjelmaansa kirjattua säästövaatimusta.

Ministeri nostaa yhdeksi merkittäväksi säästö- ja tehostamiskohteeksi "hallinnon ja seinät".

Räsäsen mukaan se voi tarkoittaa poliisilaitosten määrän vähentämistä ja poliisilaitosten sivupisteiden sulkemista.

Siten entistä useampi kunta on jäämässä ilman omaa poliisin toimipistettä. Räsänen kiistää, että poliisi olisi katoamassa näiltä alueilta.

"Tämä ratkaisu edellyttää poliisipartioinnin läsnäoloa siellä, missä toimitiloja joudutaan karsimaan", hän sanoo HS:n haastattelussa.

Myös keskusrikospoliisin, liikkuvan poliisin ja suojelupoliisin toiminta ja toimitilat joutuvat Räsäsen mukaan tarkasteltavaksi.

"Meille on luettu kovat madonluvut hallituksessa. Toki toivon lisäresursseja poliisille, mutta en uskalla luvata mitään tällä hetkellä", Räsänen sanoo.

Räsänen myöntää, että poliisihallinnossa on liikaa päälliköitä.

"Meillä on erittäin hyviä päälliköitä. Kaikki kunnia heille. Heidän määränsä ei vähentynyt, kun poliisilaitoksia vähennettiin vuonna 2009. Päälliköiden määrä on sen jälkeen vähentynyt ja vähenee koko ajan."

Hallitusohjelman mukaan poliisin on karsittava menojaan kymmenellä miljoonalla eurolla vuoteen 2015 mennessä. Samaan aikaan poliisin toimitilamenot ovat kasvamassa 15 miljoonalla eurolla.

Säästökohteet ja poliisin tulevien vuosien voimavarat alkavat tarkentua vasta, kun asiaa käsittelevä sisäministeriön työryhmä saa raporttinsa valmiiksi parin viikon päästä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori