Poliisiylijohtaja: Kansanedustajien kytköskaiveluun ei aihetta
STTPoliisiylijohtaja Mikko Paatero ei pidä tarpeellisena kansanedustajien taustojen järjestelmällistä kaivelua. Hän toteaa poliisin selvittelevän taustoja silloin, kun niissä paljastuu jotain epäilyttävää.
Paaterosta järjestäytyneen rikollisuuden soluttautuminen politiikkaan ei ole akuutti ongelma. Hän toteaa, että valppauteen on silti tarvetta.
"Turhan sinisilmäisiä ei pidä olla, mitä vain voi jatkossa tapahtua ja siihen pitää varautua", hän toteaa.
STT paljasti keskiviikkona, että viranomaiset ovat kiinnostuneita kansanedustaja Ritva Elomaan (ps) puolison Kimmo Elomaan yhteyksistä Cannonball-moottoripyöräjengiin. Poliisi pitää jengiä rikollisena, mutta Elomaan ei epäillä syyllistyneen mihinkään rikolliseen.
Paateron mukaan politiikkakytköksiä hälyttävämpää on, että järjestäytynyt rikollisuus tunkee mukaan talouselämään.
"Liiketoimintaan soluttautumista on tapahtunut, ja siinä suhteessa tilanne on mennyt huonompaan suuntaan", Paatero toteaa.
STT ei tavoittanut lomailevaa sisäministeri Päivi Räsästä (kd) kommentoimaan asiaa.
Myöskään suojelupoliisi ei ole kiinnostunut kansanedustajien taustojen kaivelusta. Supo korostaa, että edustajat on valittu kansan mandaatilla.
"Sellaista systeemiä ei ole, että me puuttuisimme asiaan turvallisuusselvityksillä", sanoo viestintäpäällikkö Liinu Lehto-Seljavaara Suposta.
Supon mukaan kansanedustajien turvallisuusasiat kuuluvat eduskunnalle. Eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola korostaa, ettei eduskunta ole kansanedustajien työnantaja eikä siten voi teettää heistä turvallisuusselvityksiä.
"Puolueet ja muut ehdolle asettajat vastaavat selvittelytyöstä", hän toteaa.
Poliitikkojen jengiyhteydet ovat kuohuttaneet ainakin Tanskassa, jossa ne muun muassa sekoittivat hallituskuvioita viime syksynä. Ministeriksi kaavailtu sosiaalidemokraattien Henrik Sass Larsen tuli tuolloin torjutuksi maan turvallisuuspoliisin (PET) turvallisuusselvityksessä.
Sass Larsenin ministeriuran vei todennäköisesti tapaaminen Bandidos-moottoripyöräjengin johtohahmon kanssa. Miehet tapasivat Kögen satamakaupungissa Sass Larsenin lapsuudenystävän välityksellä.
"Olen tehnyt virheen ja kannan siitä seuraukset", Sass Larsen totesi Tanskan TV2:lle poistuessaan hallitusneuvotteluista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
Talous
Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Naisten Kymppi juostaan sunnuntaina
- Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkää hiljeni muistelemaan uhreja
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
- Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
- Kansalaisaloite voi tuoda eutanasian eduskunnan käsittelyyn
- Eurobondikanta jakaa demareita
- Yllätysnimi Sdp:n kolmanneksi varapuheenjohtajaksi
- Pia Viitanen Sdp:n puoluevaltuuston johtoon
- Jungner jätti räväkät jäähyväiset
- Reijo Paanasesta Jungnerin seuraaja puoluesihteerinä
- Jutta Urpilainen hurrattiin Sdp:n johtoon
- Keskustalaiset äänestävät johtajastaan
- Kuntien pakkoliitokset pysyvät harkinnassa
- Urpilainen tekee pesäeron ay-liikkeeseen
- Katainen: Islannin ilmavalvonnan perusteet poliittisia
- Pekkarinen äänesti Puumalaa keskustan jäsenvaalissa
- Pron Antti Rinne Sdp:n varapuheenjohtajaehdokkaaksi
- Kansliapäällikkö Kari Välimäki Merimieseläkekassan toimitusjohtajaksi
- Tiilikainen: EU ei yritä ohjata kreikkalaisia äänestäjiä
- Väyrynen perustaisi keskustalle uuden puoluelehden
- Eduskunta keskustelee kuntauudistuksesta ennen lomia
- Kuntatyönantajat: Irtisanomissuoja aiheuttaa kustannuksia
- Urpilaiselta ei heru kantaa Sdp:n puoluesihteeristä
- Presidentti Niinistö tapaa Putinin kesäkuussa
- Eduskunta aikoo muuttaa yritysten Yle-veroa
- Urpilainen: Kuntiin ohjelma estämään nuorten syrjäytymistä
- Reijo Paanasen mahdollisuudet paranivat Sdp:n puoluesihteerikisassa
- Jääskeläinen vetäytyy Sdp:n puoluesihteerikisasta
- Kirja: Vihreiden puoluesihteeri kampitti Haaviston kampanjaa
- MTV3: Kokoomus suurin, perussuomalaisille antijytky
- Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen




