Presidentin kanslian johtoon on nousemassa Teemu Tanner

 |   |   | 
 
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Teemu Tannerin yhtenä vahvuutena on vankka Euroopan ja turvallisuuspolitiikan tuntemus, jota on kertynyt muun muassa Suomen lähettiläänä EU:n poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteassa.
Teemu Tannerin yhtenä vahvuutena on vankka Euroopan ja turvallisuuspolitiikan tuntemus, jota on kertynyt muun muassa Suomen lähettiläänä EU:n poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteassa.

Presidentin kanslian avainpaikkoja ollaan täyttämässä odotetusti ulkoministeriöstä. Kansliaan on siirtymässä Alexander Stubbin (kok) ulkoministerikaudella keskeisiksi vaikuttajiksi nousseita virkamiehiä.

Uudeksi presidentin kanslian päälliköksi vahvistetaan HS:n tietojen mukaan perjantaina ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Teemu Tanner. Nykyinen kansliapäällikkö Päivi Kairamo-Hella jatkaa hetken myös uuden presidentin Sauli Niinistön kansliapäällikkönä, kunnes siirtyy heinäkuun alussa Geneven edustuston päälliköksi.

Ulkopoliittiseksi neuvonantajaksi on tulossa Mikko Hautala, joka on nyt ministerinä ja lähettilään sijaisena Suomen lähetystössä Moskovassa. Uusi lehdistöpäällikkö on lähteiden mukaan Veera Heinonen, joka on nyt ulkoministeriön viestintäjohtaja.

Niinistön kampanjassa erityisavustajana toiminut Mikko Kortelainen tulee erityisavustajaksi kabinettiin. Presidentin ”kabinetti” koostuu todennäköisesti ainakin viidestä keskeisestä avustajasta.

Sauli Niinistö astuu virkaan tasavallan presidenttinä maaliskuun alkaessa eli ensi keskiviikkona.

Kanslian valinnat  tarkoittavat melkoista nousujohteisen osaamisen siirtymistä ulkoministeriöstä presidentin kansliaan. Tanner on 54-vuotiaana joukon vanhin ja on ollut poliittisen osaston päällikkönä kaksi ja puoli vuotta. Muut ovat olleet nykytehtävissä vielä lyhyemmän ajan.

Tanner ei halunnut keskiviikkona kommentoida arvioita nimityksistä.

Nimitettävä kolmikko saa aika kiittäviä arvioita eri tahoilta.

Arvostetun vanhemman diplomaatin mukaan sekä Tanner että Hautala ovat ”hyvin ekspeditionäärisiä” eli toimeksi panevia. Tanner antaa myös ”funtsaajan vaikutelman”.

Tannerin yhtenä  vahvuutena on vankka Euroopan ja turvallisuuspolitiikan tuntemus, jota on kertynyt muun muassa Suomen lähettiläänä EU:n poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteassa. Tanner on ollut lähes koko työuransa ulkoministeriössä. Poliittisesti hän on Hautalan ja Heinosen tavoin tiettävästi sitoutumaton.

Hautalalla on vuorostaan laaja Venäjä-osaaminen ja kielitaito. Stubbin diplomaattiavustajana ”hän piti langat käsissään” ja koordinoi yhteydet ministeriön virkamiesten kanssa, sanoo diplomaatti.

Heinonen valittiin viestintäjohtajaksi pitkän haun jälkeen kesällä 2010 ja voisi jatkaa tehtävässään vielä vuoteen 2015. Ennen valintaansa Suomen lehdistöneuvokseksi Lontoossa Heinonen oli toimittajana ja kirjeenvaihtajana Taloussanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori