Presidenttiehdokkaat kampanjoivat Pirkanmaalla

 |   | 
 
STT

Tampere. Molemmat presidenttiehdokkaat ovat lauantaina kampanjoineet Tampereen seudulla.

Sauli Niinistö (kok) tapasi äänestäjiä puolilta päivin kauppakeskus Duossa Tampereen Hervannassa. Puhujalavan ympärille ahtautui silmämääräisesti arvioiden pari-kolmesataa kuulijaa.

"Hyvä Sauli" -välihuudoista päätellen monet tilaisuuteen saapuneista olivat jo valinneet Niinistön ehdokkaakseen. Paikalla oli kuitenkin myös niitä, jotka vielä miettivät kumpaa ehdokasta äänestää.

Pekka Haavisto (vihr) puolestaan esiintyi iltapäivällä kauppakeskus Veskassa, joka sijaitsee Tampereen naapurikunnassa Pirkkalassa. Väkeä oli kuulolla arviolta reilut sata henkeä.

Äänekkäimmät aplodit Haavisto keräsi kerrottuaan keskusteluistaan ja tapaamisistaan perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen kanssa.

"Kyllä Suomeen mahtuu sekä Hakkarainen että Haavisto", hän sanoi.

Haavisto osallistui aamupäivällä paneelikeskusteluun Ylöjärvellä ja jatkoi Pirkkalasta matkaa vaalimökille Tampereen Keskustorille. Niinistö taas lähti Tampereelta seuraavaan vaalitilaisuuteensa Espooseen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta