Professorit: Niinistön taloustausta voi kuulua kannanotoissa
STTSauli Niinistö saattaa presidenttinä tarttua talousasioihin edeltäjäänsä Tarja Halosta hanakammin. Asiantuntijat arvioivat, että selkeimmät erot tulevat esiin julkisissa esiintymisissä.
"Niinistöllä voi olla taustansa takia taipumusta esittää talouselämään ja sen vaikutuksiin liittyviä puheenvuoroja", sanoo valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen Helsingin yliopistosta.
Ojanen ja Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen eivät ennakoi dramaattisia muutoksia presidentin rooliin. Osaltaan tähän vaikuttaa se, että maaliskuussa voimaan tulevat perustuslain uudistukset kaventavat jälleen presidentin valtaoikeuksia.
"Varsinaisten valtaoikeuksien osalta en usko, että Halosen kauteen verrattuna tapahtuisi suuria mullistuksia", Viljanen sanoo.
Presidentin merkittävimmät valtaoikeudet liittyvät ulkopolitiikkaan, jota hän johtaa yhdessä valtioneuvoston kanssa. Lakiuudistus selkeyttää rajoja. Esimerkiksi Suomen edustaminen EU:ssa on pääministerin tehtävä. Presidentti on yhä puolustusvoimien ylipäällikkö.
"Itse en näe, että demokratiassa yksi henkilö voisi toimia arvojohtajana. Presidentti voi tietenkin käyttää puheenvuoroja, mutta kovin usein hän ei voi asioihin puuttua", Viljanen sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
Talous
Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Naisten Kymppi juostaan sunnuntaina
- Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkää hiljeni muistelemaan uhreja
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
- Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
- Kansalaisaloite voi tuoda eutanasian eduskunnan käsittelyyn
- Eurobondikanta jakaa demareita
- Yllätysnimi Sdp:n kolmanneksi varapuheenjohtajaksi
- Pia Viitanen Sdp:n puoluevaltuuston johtoon
- Jungner jätti räväkät jäähyväiset
- Reijo Paanasesta Jungnerin seuraaja puoluesihteerinä
- Jutta Urpilainen hurrattiin Sdp:n johtoon
- Keskustalaiset äänestävät johtajastaan
- Kuntien pakkoliitokset pysyvät harkinnassa
- Urpilainen tekee pesäeron ay-liikkeeseen
- Katainen: Islannin ilmavalvonnan perusteet poliittisia
- Pekkarinen äänesti Puumalaa keskustan jäsenvaalissa
- Pron Antti Rinne Sdp:n varapuheenjohtajaehdokkaaksi
- Kansliapäällikkö Kari Välimäki Merimieseläkekassan toimitusjohtajaksi
- Tiilikainen: EU ei yritä ohjata kreikkalaisia äänestäjiä
- Väyrynen perustaisi keskustalle uuden puoluelehden
- Eduskunta keskustelee kuntauudistuksesta ennen lomia
- Kuntatyönantajat: Irtisanomissuoja aiheuttaa kustannuksia
- Urpilaiselta ei heru kantaa Sdp:n puoluesihteeristä
- Presidentti Niinistö tapaa Putinin kesäkuussa
- Eduskunta aikoo muuttaa yritysten Yle-veroa
- Urpilainen: Kuntiin ohjelma estämään nuorten syrjäytymistä
- Reijo Paanasen mahdollisuudet paranivat Sdp:n puoluesihteerikisassa
- Jääskeläinen vetäytyy Sdp:n puoluesihteerikisasta
- Kirja: Vihreiden puoluesihteeri kampitti Haaviston kampanjaa
- MTV3: Kokoomus suurin, perussuomalaisille antijytky
- Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen




