Rakennusmiehille pakollinen veronumero

 |   | 
 
Niklas Meltio / Lehtikuva
Tulevaisuudessa jokainen yhteiselle rakennustyömaalle tuleva rakennusmies liitetään Verohallinnon rekisteriin jo ennen työnteon alkua.

Eduskunta oli tiistaina yksimielinen päättäessään laista, jonka mukaan jokainen yhteiselle rakennustyömaalle tuleva liitetään Verohallinnon rekisteriin ennen työnteon alkua.

Kuvallinen tunnistekortti on pakollinen jo nyt. Vastedes rakennuttajalla, pääurakoitsijalla ja työnantajalla on lisäksi velvollisuus huolehtia, että kortissa  on myös veronumero.

Verohallinnolle tulee velvollisuus perustaa rakennusalan veronumerorekisteri. Tarkoitus on perustaa myös avoin palvelu rekisteritietojen tarkistamiseksi.

Eduskunnassa oppositiokin antoi tukensa esitykselle.

"Esityksessä on järkeä. Jälkikäteisvalvonta on osoittautunut  tehottomaksi",  Jyrki Yrttiaho (vasenryhmä) sanoi.

Pieni nahistelu syntyi taas siitä, millä puolueella asiassa on suurimmat ansiot.

Lakimuutokset tulevat voimaan  joulukuun  puolivälissä.

Uudistuksen ansiosta myös ulkomaiset työntekijät tulevat Verohallinnon rekistereihin.

Aluejohtaja Ilpo Luhtala Skanskalta pitää veronumeroa äärimmäisen hyvänä asiana. "Se tekee pelin reiluksi, verot on maksettava johonkin maahan. Nyt jokaisen pitää huolehtia lakisääteiset velvoitteensa. Mitä helpompi tätä on valvoa, sen parempi", hän sanoo.

Luhtala ei usko, että numero on kovin helppo kiertää. Skanskalla työntekijöiden henkilöllisyys tarkistetaan perehdyttämisvaiheessa, joten tässä kohtaa myös veronumero tulee tarkistettua.

Uuden lain puutteena pidetään sitä, että työntekijällä ei ole velvollisuutta ilmoittautua rekisteriin, eikä sen laiminlyönnistä rangaista. Rangaistusuhka kohdistuu vain rakennuttajaan, pääurakoitsijaan tai työnantajaan.

"Minkälaiset ovat sitten valvontaresurssit, se jää nähtäväksi", pohtii numeron toimivuutta Oula Sinkkonen. Hän kiristää valumuotin lukkoja Skanskan vuokratalotyömaalla Helsingin Tattariharjussa. Hän pitää veronumeroa hyvänä asiana.

Sinkkosen mukaan harmaaseen talouteen tehoaisi oikeastaan vasta se, jos töiden ketjuttamista työmailla voitaisiin vähentää.

Samalla työmaalla on myös pienen VA-Palvelu Oy:n miehiä tekemässä elementtien saumausta.

VA-Palvelun johtajalla Ari Hakasella on kokemusta monentasoisista aliurakoitsijoista, eikä hän ole veronumeron suhteen yhtä toiveikas kuin Skanskan miehet.

"Sinänsä kaikki, mikä tehdään pimeiden töiden estämiseksi, on tervetullutta. Mutta mikä on se taso, jolle tässä asiassa halutaan päästä", hän kysyy ja vastaa: "Veronumero ei estä niitä kiertämästä veroja, jotka niitä haluavat kiertää".

Myös omakotitalorakentajat on tarkoitus saada jonkinlaisen ilmoitusvelvollisuuden piiriin 2013.

Yrttiaho halusi eduskunnassa ulottaa toimenpiteet myös kiinteistö- ja siivousalalle sekä laivanrakennukseen.

"Toimet ovat kiireellisiä, sillä työvoima on kasvussa. Keinottelu tulee estää nyt, kun ulkomailta tuleva työvoima on vielä  vähäistä  ja hallittavissa."

Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee tilaajavastuulain osittaismuutosta, jolla kiristetään seuraamuksia lain rikkomisesta. Hankintalainsäädäntöä muutetaan niin, että kunnat kitkevät kilpailutettavien yritysten joukosta hämäräfirmat pois.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta