Helsinkiläinen Ressun lukio on tänä vuonna Suomen paras lukio, jos mitataan ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvoa. HS julkaisee Suomen kaikkien lukioiden ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvot.
Rehn Ylelle: Selvitys euroerosta voitaisiin tulkita väärin
Euroopan unionin talouskomissaari ja komission varapuheenjohtaja Olli Rehn ei lämpene vaatimuksille, että Suomessa pitäisi tehdä selvitys euroalueen jättämisestä.
Tiistaina eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk) vaati hallitukselta suunnitelmaa sen varalle, että Suomen kannalta järkevimmäksi vaihtoehdoksi nousee eurosta eroaminen. Selvitystä ovat toivoneet myös taloudellisen tutkimuslaitoksen johtaja Pasi Holm sekä Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen.
Rehn sanoi keskiviikkona Ylen Päivän kasvo -ohjelmassa, että kansainvälisessä diplomatiassa taustaselvitys voitaisiin tulkita tahdonilmaisuksi.
"On hyvä arvioida erilaisia kehityskulkuja varsinkin akateemisen tutkimuksen ja yleisen yhteiskunnallisen keskustelun näkökulmasta", Rehn sanoi.
"Toisaalta kannattaa muistaa, että kansainvälisessä diplomatiassa ja talouspolitiikassa sekä sanat että teot merkitsevät. Sanat voivat johtaa tekoihin. Jos kyse ei ole pelkästään taustaselvityksestä, vaan tahdonilmaisusta, ollaan mielestäni huolestuttavilla urilla."
Rehn luonnehti, että euroalueella "on totuuden hetki edessään". Hänen mukaansa vaihtoehtoina on, että joko euroalueen annetaan rapautua tai sitten tehdään määrätietoisia toimenpiteitä markkinoiden rauhoittamiseksi.
"On suomalaistenkin kannalta parempi, että euroalueen perustaa vahvistetaan ja luodaan vahvempi pohja eurooppalaisten ja suomalaisten hyvinvoinnille ja työllisyydelle."
Myös valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) sanoi Ylen A-Studion haastattelussa, että eurossa pysyminen on suomalaisten etu. Urpilainen ei suoraan vastannut kysymykseen, onko eurosta irtautumista selvitetty.
"Valtiovarainministeriössä tehdään erilaisia arvioita siitä, mitä edessämme on tulevaisuudessa, koska kukaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan."
Keskiviikon Helsingin Sanomissa pääministeri Jyrki Katainen (kok) sanoi, että kaikki maat, Suomi mukaan lukien, tekevät "mielikuvaharjoituksia sen varalta, että kaikki menee vikaan".
"Mutta me emme työskentele euron hajoamisen puolesta, vaan sen säilymisen ja Suomen eurojäsenyyden puolesta", Katainen sanoi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
Talous
IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Maailman kuvat: Valokuva
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Maailman kuvat: Valokuva
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Vihreiden kahden puoluejohtajan malli ei toteudu lähiaikoina
- SAK tavoittelee syksyllä keskitettyä palkkaratkaisua
- Ay-liike tyrmää EK:n Häkämiehen idean nuorten vuoden koeajasta
- Presidentti nimitti Sdp:n uudet ministerit
- Perussuomalaisten puoluesihteeri vaihtuu – Sandvik sivuun
- Ministerisalkkunsa menettävä Gustafsson tilittää Facebookissa - "Oloni on outo"
- Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
- Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
- Räsänen: Suomessa varauduttava ehkäisemään Tukholman kaltaisia mellakoita
- Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
- Näkökulma: Komissaarin voisi valita eurovaaleissa
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti






