Ruotsalaislehti esitti Timo Soinin rotanhäntäisenä muumina

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Ruotsalainen Dagens Nyheter -päivälehti julkaisi perjantaina oudon muumikuvan artikkelissa, jossa pääkirjoitusosaston toimittaja Annika Ström Melin käsitteli EU-maiden populistipuolueiden roolia.

Euroopan talouskriisi "hyödyttää yksinkertaisten ratkaisujen puolueita", sanottiin otsikossa, joka totesi myös, että "populistit etenevät".

Kuvituksena on piirros: Suomen eduskuntaa muistuttava rakennus, jonka katolla liehuu Suomen lippua muistuttava lippu.

Rakennusta kohti tallustelee kaksi otusta. Toinen on muumi, ja toinen muuminasuinen mies, jonka kasvot muistuttavat perussuomalaisten puoluejohtajaa Timo Soinia. Muumien huiskuhännän sijaan hahmolle on piirretty rotanhäntä.

Kirjoittajan mukaan "Timo Soini on onnistunut muuttamaan suomalaisen EU-keskustelun perussävyn".

Perussuomalaiset joutuivat tätä ennen ivan kohteeksi Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja kaupunki -lehdessä.

Lehden pilakuvassa Soinia muistuttava joulupukkihahmo toivottaa "Hyvää joulua kaikille suomalaisille heteroseksuaaleille valkoihoisille konservatiiveille!"

Soinin vierellä tontuiksi pukeutuneet perussuomalaisten kansanedustajia muistuttavat hahmot säestävät pukkia huudahduksilla "Mutta te muut! Paskaa joulua!" ja "Teidät sais ampua. Ja lähettää pois Suomesta".

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori