Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Savon Sanomat: Kataisen mukaan euro on paras vaihtoehto

 |   | 
 
STT
Roni Rekomaa / Lehtikuva
Katainen uskoo euroon.
Katainen uskoo euroon.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) mielestä euron säilyminen ja Suomen pysyminen siinä mukana on suomalaisille ehdottomasti paras vaihtoehto, kirjoittaa Savon Sanomat. Katainen kommentoi asiaa lehden Kutsuvieras-kirjoituksessa.

Kataisen mukaan euron purkautuminen tai siitä eroaminen vaikuttaisi merkittävästi talouskasvuun, työpaikkoihin ja suomalaisten arkeen. Käytännössä tämä tarkoittaisi hänestä hyvinvointibudjetin leikkauksia ja nykyistä korkeampia veroja.

"Minä olen monien muiden suomalaisten tavoin ärtynyt joidenkin kumppanimaidemme vastuuttomasta talouspolitiikasta", Katainen kirjoittaa.

Hän toivoo kuitenkin, että euron kaatumista tai Suomen irtaantumista toivovat tahot kertoisivat, millaisia seurauksia siitä olisi tavallisille suomalaisille. Hänen mukaansa on harhaluuloa, ettei eurosta eroaminen vaikuttaisi merkittävästi hyvinvointiyhteiskuntaan.

Katainen on valmis etenemään Euroopan integraatiossa, kunhan yhteiset säännöt ovat reilut. Yhteisvastuuta veloista tai liittovaltiota verotusoikeuksineen hän ei kuitenkaan kannata.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

25.5.2013