Soini: Postmodernin taiteen paheksunta oli vaalikikka
"Postmodernin tekotaiteen" kritisointi perussuomalaisten vaaliohjelmassa viime eduskuntavaalien alla oli vaalitaktinen kikka, jolla haluttiin ärsyttää tosikoita.
"Se oli tietoinen provo. Tiedettiin, että rääkäisy tulee", sanoi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.
Hänen mukaansa taiteen suitsimiseen ei ohjelmalla tähdätty.
"Kysymys ei ollut siitä hetkeäkään, saako postmodernia tekotaidetta olla ja onko se hyvää vai huonoa. Ei sillä ole mitään merkitystä: toiset tykkää ja toiset ei."
Soini valotti puolueen vaalikampanjan taustoja Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen ja Helsingin Sanomain Säätiön yhdessä järjestämässä Jytkyn anatomia -seminaarissa Helsingissä maanantaina.
Tilaisuudessa esiteltiin ensimmäisiä tuloksia hankkeesta, jossa tutkitaan kevään 2011 eduskuntavaalien media-agendaa.
Politiikan tutkija Mari K. Niemi on analysoinut tekijöitä, jotka nostivat perussuomalaisia viestimissä ennen vaaleja.
Näistä kolme tärkeintä olivat oikeat poliittiset olosuhteet eurokriiseineen, Ylen ja MTV3:n päätös kutsua Soini kolmen suuren puolueen puheenjohtajan rinnalle televisiotentteihin sekä Soinin yleinen painoarvo mediahahmona.
"Puolue hyötyi runsaasti saamastaan mediajulkisuudesta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että puoluetta olisi suosittu", sanoi Niemi.
Perussuomalaisten julkisuuden kipukohdiksi Niemi nosti kohujulkisuuden, jota synnytti muun muassa puolueen energialinjan osoittautuminen kopioiduksi Metalliliitolta sekä uhkakuvia maalailleet kirjoitukset, joiden takana oli perussuomalaisia vastustavia toimittajia.
Tutkija Ville Pernaan mukaan viime eduskuntavaalien selkeästi käsitellyin yksittäinen teema viestimissä oli euroalueen talouskriisi. Se sopi hyvin perussuomalaisille, joille EU-vastaisuus on ideologista ydinsanomaa.
Sen sijaan lehdistössä olivat yhteen laskettuna eniten esillä erilaiset perussuomalaisiin liittyvät teemat, kuten kannatuksen kasvu ja puolueen nousun syiden pohdinta.
Kevään vaalikamppailun erityispiirre oli kolmen suuren puolueen muuttuminen neljäksi suureksi.
Jytkyn anatomia –hankkeen loppuraportti on valmis syksyllä 2012.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsiin syntyi kruununprinsessa
- Victoria synnytti nopeasti
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Maailman syvimmästä luolasta löytyi tuntemattomia lajeja
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Kolumni: Tämä johtaa tuhoon
- Kunnialaukaukset juhlistavat kruununperillisen syntymää
- Pulloruokinta voi muokata vauvan kehoa
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- Led-lamppu asetettiin myyntikieltoon
- Tanssikoulun työntekijöitä epäillään törkeistä seksuaalirikoksista
- Ruotsiin syntyi kruununprinsessa
- Kansanedustaja Ritva Elomaan miehellä yhteyksiä moottoripyöräjengiin
- Rutiköyhä Kreikka saa kalliin oopperatalon
- Arviointi: Lukio ei valmenna korkeakouluun
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Oulun ampujaa kehunutta perussuomalaista odottanee erottaminen puolueesta
- Pankki joutuu maksamaan miehelle miljoonia satasen sijasta
- Oulun ampuja kuoli vammoihinsa
- Laura Lepistö palasi vaitonaisena Pohjois-Koreasta
- Amerikkalaisäidille syyte lapsen pakottamisesta kävelemään
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- IS: Laura Lepistö joutui luopumaan kännykästään Pohjois-Koreassa
- Mies virui lumen peittämässä autossa kaksi kuukautta Ruotsissa
- Satoja kolareita pääkaupunkiseudulla – liikenteen pahin kaaos helpotti illalla
- Korkeasaaren ex-johtaja Turunen: Lemmikeistä luovuttava
- Hyytävän kylmä sää jatkuu – 40 asteen pakkasraja saattaa rikkoutua
- Kunnat yhdistetään yli maakuntarajojen – katso kartta
- Oulun ampujaa kehunutta perussuomalaista odottanee erottaminen puolueesta
- Pankki joutuu maksamaan miehelle miljoonia satasen sijasta
- Oulun ampuja kuoli vammoihinsa
- Wallin: Perussuomalaisilta on karannut mopo lopullisesti käsistä
Uutiset
- Antti Sumiala ei saapunut rahanpesukäräjille
- Sanoma myy osuutensa tietoliikennekonserni DNA:sta
- SM-liiga tiedottaa tänään "historiallisesta muutoksesta"
- Ruotsin nuori supertähti loisti taas NHL-illassa
- Kuninkaanlinnan piha täyttyy onnittelijoista
- Saksalaisen Commerzbank teki vakaan tuloksen
- Useita kuoli pommi-iskussa bussiasemalla Pakistanissa
- Maailman syvimmästä luolasta löytyi tuntemattomia lajeja
- Bagdadissa kuoli kymmeniä pommi-iskuissa
- Basel järjesti shokkihoitoa Bayern Münchenille
- Victoria synnytti nopeasti
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Tuomo Ruutu teki 20 miljooonan dollarin jatkosopimuksen
- Republikaaniehdokkaat samaa mieltä Iranista
- USA:n ja P-Korean valtuuskunnat tapasivat
- Ruotsiin syntyi kruununprinsessa
- Kunnialaukaukset juhlistavat kruununperillisen syntymää
- Pulloruokinta voi muokata vauvan kehoa
- Kolumni: Tämä johtaa tuhoon
- Kaivosten valvontaa yritetään tiukentaa
- Suomalaisten lisäainetietoisuus hämmentää
- Kolme tärppiä: Päivän menotärppi: Hyvä ystävä – A Good Friend -tanssiesitys Zodiakissa
- Tanssinopettajat kehottavat aikuisia seuraamaan lapsen tanssiharrastusta
- Loskainen keli haittaa liikennettä Etelä-Suomessa
- Päiväkoteihin yllättävä tungos Helsingissä
- Kongressin jäsenille lähetetty jauhekirjeitä USA:ssa
- Asuntoministeri Kiuru: Valtion vuokrataloihin omakustannusperiaate
- Suurin osa turvapaikanhakijoista kokenut väkivaltaa
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Autokatos romahti lumen painosta Helsingin Tapaninkylässä
- Asuntoministeri Kiuru: Valtion vuokrataloihin omakustannusperiaate
- Kansanedustaja Ritva Elomaan miehellä yhteyksiä moottoripyöräjengiin
- Presidentin kanslian johtoon on nousemassa Teemu Tanner
- Kansanedustajat haluavat seksuaalirikolliset pois lasten parista
- Urpilainen: Pelastuspaketin onnistuminen on Kreikan käsissä
- Sähköliiton Alakoski pitää kiusaamisväitteitä keksittyinä
- Räsänen: Aikainen valomerkki hyödyttäisi myös ravintoloita
- Keskusta perää suurkuntahankkeen perusteita välikysymyksellä
- Soini HBL:lle: Rasistit eivät pääse kunnallisvaaleihin
- Urpilainen esittää Juhana Vartiaista Vattin johtoon
- HS-gallup: Puolet suomalaisista valmiita vähentämään kuntien määrää
- Kymmenettuhannet vaativat netissä sisäministeri Räsäsen eroa
- Sdp:ssä ja kokoomuksessa nyt kiistaa Kela-korvauksista
- Perussuomalaisten Eerola siirtäisi Dragsvikin Kotkaan
- Poliisi tutkii perussuomalaisen kunnanvaltuutetun puheet
- Soini Iltalehdelle: Pitseria-ampujaa ylistäneen teksti on kuvottava
- Väyrynen saa kulukorvaukset kuntaretkiltään
- Perussuomalaisten Joutsenlahti tuomitsee Raution mitalipuheet
- Presidentti Halonen jäähyväisvierailulla Tukholmassa
- Rantalan työryhmä väittelee eläkeiän nostosta
- Oikeuskansleri näpäytti työ- ja elinkeinoministeriötä
- Oulun ampujaa kehunutta perussuomalaista odottanee erottaminen puolueesta
- Urpilainen: Vakuussopimus Kreikan kanssa tarkoitus allekirjoittaa tänään
- Lehdet: Enestamin mukaan Dragsvikistä sovittiin hallitusneuvotteluissa
- Päivi Räsänen: Poliisi joutuu merkittävien säästö- ja tehostamistoimien kohteeksi
- MTV3:n kysely: Kuntien vähennys heikentää palveluja
- Keskusta arvostelee tutkimusrahojen leikkausta
- Soini: Kokoomus välttelee vastuuta
- Turvaneuvoston jäsenyydestä pienelle maalle näköalapaikka
- Hautala: Tarkastukset paikallaan kaikissa valtionyhtiöissä



