Soini kehuu Haavistoa, mutta moittii muita

 |   |   | 
 
STT
Vesa Oja / HS
Timo Soini seurasi äänestystuloksia Bottalla sunnuntaina.
Timo Soini seurasi äänestystuloksia Bottalla sunnuntaina.

Perussuomalaisten Timo Soini kehuu Ylen haastattelussa Pekka Haavistoa (vihr) aidosti suvaitsevaiseksi ehdokkaaksi. Hän pitää Haavistoa "taustajoukkoaan fiksumpana kaverina".

Sen sijaan osa muista presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ehdokkaista sai Soinilta moitteita.

Ylen ruotsinkieliselle toimitukselle Soini sanoi sunnuntai-iltana, että saattaisi itse kakkoskierroksella äänestää Haavistoa. Ylen aamu-tv:ssä maanantaina Soini sanoi kuitenkin ettei kerro kumpaa äänestää.

Soinin mielestä perussuomalaisten kimppuun kävivät illasta toiseen Paavo Lipponen (sd), Paavo Arhinmäki (vas) ja Eva Biaudet (r) muukalaisvastaisuus- ja aborttikysymyksillä.

Kristillisdemokraattien Sari Essayahia hän puolestaan luonnehti puolueen uudeksi tähdeksi.

Pakkopullaksi Soini ei osallistumistaan presidenttikisaan suostunut luonnehtimaan. Hän viittasi suureen työmääräänsä ja totesi, että urakkaa on ollut. Hän piti kuitenkin mukanaoloaan välttämättömänä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori