Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Soininvaara blogissaan: Kreikan tulisi erota euroalueesta

 |   | 
 
STT
Jussi Helttunen / Lehtikuva
Osmo Soininvaara
Osmo Soininvaara

Vihreiden kansanedustajan Osmo Soininvaaran mielestä Kreikan tulisi erota euroalueesta.

Soininvaaran mukaan eroaminen on kallis operaatio ja maksaisi jotain myös suomalaisille. Se maksaa saksalaisille pankeille paljon ja pudottaa kreikkalaisten elintasoa entisestään, Soinivaara kirjoittaa.

Kreikan eroaminen eurosta on Soininvaaran käsityksen mukaan kuitenkin ainoa tapa, jolla Kreikka voi päästä jaloilleen edes pitkällä aikavälillä.

Soininvaara on tuskastunut siitä, ettei Suomessa käydä keskustelua euroalueen tulevaisuudesta, vaan kaikki keskustelu tyrehtyy omaan napaan tuijottamiseen.

Kreikan eroamisen lisäksi Soininvaara vaatii muun muassa, että euromaiden kilpailukykyeroja tulee voida tasoittaa palkkapolitiikalla.

"Jos maalla on euroalueen sisällä suhteellinen kilpailukykyheikkous, sen tulee nostaa palkkoja muita maita hitaammin ja päinvastoin."

Euromaiden olisi myös ryhdyttävä koordinoimaan finanssipolitiikkaansa.

"Ei vain niin, että joidenkin maiden velanottoa rajoitetaan, vaan myös niin, että joidenkin maiden velvollisuus on elvyttää, jotta koko maanosa ei säästäisi itseään lamaan."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

18.5.2013