Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Soininvaaran lääke eurokriisiin: Palkankorotus saksalaisille

 |   | 
 
STT
Kai Sinervo / HS
Osmo Soininvaara
Osmo Soininvaara

Kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr) vaatii saksalaisille tuntuvia palkankorotuksia euroalueen pelastamiseksi.

Soininvaaran mukaan euromaiden väliset kilpailukykyerot ovat yhteisvaluutta-alueen ongelmien ytimessä, ja erojen lieventämiseksi palkkatasojen pitäisi joustaa.

"Kun valuuttakurssit eivät jousta, niin palkkatasojen pitäisi sopeutua. Ei ainoastaan laskea, vaan esimerkiksi Saksassa pitäisi aivan ehdottomasti nostaa palkkoja", Soininvaara sanoi STT:lle perjantaina.

Soininvaara muistuttaa, että Saksassa reaalipalkat ovat laskeneet vuosituhannen vaihteen jälkeen.

Soininvaaran mukaan euroalueesta eroaminen olisi todennäköisesti Kreikan itsensä kannalta hyvä ratkaisu, mutta Suomelle elintärkeässä vientiteollisuudessa se saattaisi tehdä rumaa jälkeä.

"Euron kurssi nousisi aivan olennaisesti. Eikä tuo meidän vientimme nytkään niin hirveän hyvin vedä."

Kilpailukykyerojen lieventämisen ohella myös pankkisektori pitäisi laittaa tiukkaan kontrolliin.

"Oikeastaan kaikki 2000-luvun talouskatastrofit ovat olleet pankkimaailman aikaansaamia. Rahoitusmaailmasta on syntynyt sellainen monsteri, mitä ei hallitse oikein kukaan. Sen takia pankkitoiminnasta pitäisi tehdä huomattavasti konservatiivisempaa."

Soininvaaran mukaan euroalueella pitää saada aikaan rakenteellisia uudistuksia pelkän kriisipaketista toiseen syöksymisen sijaan. Häntä huolestuttaa tällä hetkellä Euroopassa etenkin Italian tilanne, mutta hyvältä ei näytä Ranskankaan tulevaisuus.

"Toivottavasti ensi kesänä ei vitsailla siitä, että kelpaako Eiffel-torni lainojen vakuudeksi."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

23.5.2013