Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Stubb korjailee Suomen mainetta Kreikassa

 |   | 
 
STT
LOUISA GOULIAMAKI / AFP
Kreikan ulkoministeri Dimitris Avramopoulos ja Suomen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri tapasivat keskiviikkona Ateenassa.
Kreikan ulkoministeri Dimitris Avramopoulos ja Suomen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri tapasivat keskiviikkona Ateenassa.

Eurooppaministeri Alexander Stubb (kok) tapasi tänään Ateenassa Kreikan poliittista johtoa. Maan uusi hallitus aloitti tehtävässään kesäkuussa.

Stubb arvioi, että talouden rakenteelliset uudistukset etenevät Kreikassa hitaasti, koska poliittinen vastustus on edelleen suurta.

Vierailun tarkoituksena oli Stubbin mukaan kiillottaa Suomen mainetta Kreikassa, osoittaa tukea uudelle hallitukselle ja hankkia lisätietoa Kreikan tilanteesta.

Kreikka hakee Stubbin mukaan kasvua turismista, maataloudesta ja telakkateollisuudesta. Uusia kasvualoja ei näköpiirissä ole.

"Seuraavat kaksi tai kolme kuukautta ovat kriittisiä Kreikan selviämiselle talouskriisistä", Stubb sanoo.

Kreikan seuraava lainaerä umpeutuu elokuussa. Maan työttömyys on 22 prosenttia. Talous on ollut alijäämäinen viisi vuotta putkeen, viime vuonna se oli seitsemän prosenttia miinuksella.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

19.6.2013