Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Suomi suuntaa voimavaroja pohjoisen yhteistyöhön

 |   | 
 
STT

Suomi suuntaa voimavaroja pohjoisen alueen monenvälisen yhteistyön kehittämiseen. Uudella yhteistyöllä korvataan viime vuosina hiipunut kahdenvälinen lähialueyhteistyö Venäjän kanssa. Kahdenvälistä yhteistyötä on tehty vuodesta 1992 asti.

Rahaa uudelle yhteistyölle on luvassa 3,2 miljoonaa euroa. Vielä viime vuonna perinteiseen lähialueyhteistyöhön käytettiin kuusi miljoonaa euroa. Parhaimmillaan panostukset olivat muutama vuosi sitten yli 20 miljoonaa euroa vuodessa.

"Muutos kertoo hallituksen politiikan muutoksesta. Hallituksella on arktinen strategia. Panostus on hyvin pieni, mutta se on periaatteellisesti tärkeä", taloussuunnittelupäällikkö Katja Bordi ulkoasiainministeriöstä sanoo.

Uudessa yhteistyömuodossa panostetaan erilaisiin pohjoisen ulottuvuuden hankkeisiin ja osallistumiseen eri yhteistyöneuvostojen toimintaan.

Suomi on vuonna 2013 Itämeren valtioiden neuvoston ja Barentsin euroarktisen neuvoston puheenjohtaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

19.6.2013