HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Tuomioja taisi varmistaa jatkonsa ulkoministerinä
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) ilmoitus asettua ehdolle 2015 eduskuntavaaleissa pistää demareiden ministerikierrätyksen aivan uuteen asentoon.
Ilta-Sanomat kertoi Tuomiojan aikeista eilen illalla, ja Tuomioja vahvisti asian tänään Facebook-sivullaan.
"Eilen kerroin tukiryhmäni kokoontumisessa, että olen valmis asettautumaan ehdolle myös seuraavissa eduskuntavaaleissa. Eivät tuntuneet pitävän tätä lainkaan huonona ajatuksena", Tuomioja kirjoitti Facebookissa.
Kuluva vaalikausi ei ole vielä edes puolivälissä, joten on hyvin poikkeuksellista että poliitikko kertoo jatkohaluista näin varhain.
Sinänsä se, että 66-vuotias Tuomioja asettuu ehdolle vaaleissa, ei ole tavatonta. Tuomioja on hyvässä kunnossa ja vireessä – ja pystyy varmasti hoitamaan valtiopäivätoimeaan yli 70-vuotiaanakin. Kiinnostavinta Tuomiojan ilmoituksessa on sen ajoitus.
Kuluva vaalikausi ei ole vielä edes puolivälissä, joten on hyvin poikkeuksellista että poliitikko kertoo jatkohaluista näin varhain.
Tuomiojan tapauksessa se on vielä erikoisempaa, sillä Tuomioja ei aikeistaan yleensä juuri hölise. Tuttavien mukaan Tuomioja on aina aiemmin pantannut kaavailujaan viimeiseen asti.
Tuomiojan ilmoituksen viesti onkin se, että hän haluaa jatkaa ulkoministerinä tämän vaalikauden loppuun.
Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kertoi jo hallitusta nimitettäessä, että vaalikauden puolivälissä tehdään mahdollisesti ministerikierrätys demariministereiden joukossa.
Urpilainen on ollut vähäsanainen kierrätyksen tarkasta aikataulusta. Kierrätyksen periaatteista hän ei ole sanonut julkisuuteen mitään.
Spekulaatioissa on kuitenkin arveltu, että ensimmäisenä vaihtoon menevät ne ministerit, jotka eivät ole ehdolla 2015 vaaleissa. Julkisuudessa onkin veikkailtu, että opetusministeri Jukka Gustafsson, 66, ja Tuomioja eivät olisi ehdolla ja näin joutuisivat kierrätykseen.
Tuomiojan ilmoitus jatkoaikeistaan mutkistaa Urpilaisen kierrätyskaavailuja merkittävästi.
Ministerikierrätys on käytännössä täysin Urpilaisen päätettävissä. Hänen kannaltaan olisi ollut helppo perustella vaihdoksia vaaliehdokkuudella.
Nyt Urpilainen joutuu käyttämään jotain muuta argumenttia, jos hän haluaa vaihtaa ministeriryhmänsä ulkoministerin.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Urpilainen joutuisi vähintään rivien välissä viestittämään Tuomiojan epäonnistuneen ulkoministerin tehtävässä. Tätä Urpilaisen on vaikea tehdä – johtuen jo siitä, että ulkopolitiikan veteraani Tuomioja on onnistunut ministerinä hyvin.
Nyt Urpilainen joutuu käyttämään jotain muuta argumenttia, jos hän haluaa vaihtaa ministeriryhmänsä ulkoministerin.
Tuomioja jatkaa siis mitä todennäköisimmin ulkoministerinä hallituskauden loppuun.
Urpilaiselle tämä tuottaa lisää päänvaivaa, sillä demareiden ministerikierrätyksestä on kohkattu viime kuukausina niin paljon, että vain yhden ministerin vaihtaminen olisi melkoinen imagotappio. Eikä yhden ministerin vaihtamista oikein voi edes kutsua "kierrätykseksi".
Siksi Urpilainen saattaa joutua Gustafssonin ohella vaihtamaan toisenkin ministerin.
Näin ollen peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson saattaa sittenkin mennä vaihtoon.
Kansanedustaja Anneli Kiljunen ehti jo julkisuudessa spekuloida mahdollisuuksillaan nousta peruspalveluministeriksi. Kiljunen saattoi julkisuussähläyksellään pilata ministeripaikkansa, mutta ehkä hän saa vielä uuden mahdollisuuden.
Jos arvata pitää, niin Kiljunen nousee sittenkin peruspalveluministeriksi. Kiljusta auttaa myös se, että hän on Kymen vaalipiiristä, josta ei ole nyt ministeriä.
Jos ja kun Gustafsson menee vaihtoon, hänen paikalleen voisi siirtyä viestintä- ja asuntoministeri Krista Kiuru.
Kiurun paikalle ministeriksi nousee joko nykyinen ryhmänjohtaja Jouni Backman tai kansanedustaja Mikael Jungner. Näistä ehkä Backman on todennäköisempi, sillä Etelä-Savon vaalipiiristä ei myöskään ole ministeriä.
Backmanin paikalle Sdp:n eduskuntaryhmän ryhmänjohtajaksi voisi nousta demareiden nouseva tähti Antti Lindtman Vantaalta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Talous
Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Duncan nakutti San Antoniolle toisen voiton
- Boston ja Rask matkalla lohkofinaaliin
- Toisinajattelija Ai Weiwei julkaisi rockvideon pidätysajastaan
- Uriah Heepin basisti kuoli syöpään
- EU yrittää määritellä veroparatiisin
- Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- CNN: Oklahomasta ei uskota löytyvän enempää uhreja
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Fakta: Lähiyhteisöjen tuki vaihtelee nollasta miljoonaan
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Fakta: Laki edellyttää tasavertaista kohtelua
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Sanottua: Lukijat kertovat työsyrjinnästä: "Vain ikä on este työllistymiselle"
- Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
- Haglund selvittäisi valtion yksityiskoneen hankintaa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua





