Suomalaisella käsikirjoittajalla Mikko Alanteella on vireillä useita elokuvia, joista kaksi Angelina Jolien kanssa. Alanne puhuu hankkeista varoen, sillä elokuvat eivät ole vielä virallisesti tekeillä.
Tutkija: Suomen YK-panostus ollut vaatimatonta
STTPitkäjänteinen panostaminen YK:n toimintaan luo maineen ja uskottavuuden jäsenyyttä haikailevalle, sanoo Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki. Juuri uskottavuusvaje saattoi olla Suomen taakkana äänestyksessä turvallisuusneuvoston vaihtuvan jäsenen paikasta.
"Suomi oli kylmän sodan aikana YK:n rauhanturvatoiminnan suurmaa. 1990-luvun puolivälin jälkeen Suomi on toiminut enimmäkseen vain Nato-operaatioissa, ei YK:n kautta", Patomäki arvioi.
Tämä on kuitenkin spekulointia, tutkija muistuttaa, sillä murskatappion todelliset syyt tietävät vain äänestäjät. Yksi syy äänikatoon on kuitenkin melko selvä.
"Pieneksi maaksi Luxemburg on panostanut paljon imagonkohotukseen ja rahoittanut systemaattisesti YK-järjestelmiä ja eri ohjelmia."
Suomen rahallinen panos on ollut vaatimattomampi viidentoista viime vuoden aikana.
"Jos Suomi olisi ollut kehitysavun ykköskastissa kuten Ruotsi tai Norja ja korostanut eri yhteyksissä YK:n merkitystä suhteessa Natoon, sillä olisi voinut olla merkitystä vakuuttavan maineen kannalta", Patomäki sanoi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
Politiikka
Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
Ulkomaat
Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
Talous
Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
Urheilu
Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Putkiremontti, jossa kaikki meni pieleen
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- Vaikuttava amatöörivideo iskevän tornadon voimasta Video
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Vatikaani kiistää paavin suorittaneen manausta
- Stubb patistaa käyttämään ulkomaisia verkkokauppoja
- Valio alkaa tehdä erikoismaitoja Tampereella
- Maailman suurin rauta- ja sisustuskauppa pinnisti kasvuun
- Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaani sai kirjallisuuspalkinnon
- Mätäjoesta otetaan lisää näytteitä
- M.A. Nummisen Uusrahvaanomainen jatsiorkesteri tulee taas
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Vaikuttava amatöörivideo iskevän tornadon voimasta Video
- Dokumenttielokuva kertoo Sara Hildénin tarinan kaunistelematta
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- Putkiremontti, jossa kaikki meni pieleen
- Kivinen tie Hollywoodin huipulle
- Tuhansia kuolleita kaloja kelluu saastuneessa Mätäjoessa Video
- Mitä kesätyötä et unohda?
- Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Malmön poika kiekkojättien sarjassa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Fakta: Laki edellyttää tasavertaista kohtelua
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Sanottua: Lukijat kertovat työsyrjinnästä: "Vain ikä on este työllistymiselle"
- Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
- Haglund selvittäisi valtion yksityiskoneen hankintaa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- VTV:n Pöysti: Ministeriön osattava tehdä julkisuuspäätökset itse
- Vihreiden Brax syyttää hallitusta EU-politiikan kaunistelusta





