Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Urpilainen: Budjettiriihessä varauduttava pahan päivän varalle
STTBudjettiriihessä ei ole valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) mukaan varaa suuriin linjantarkistuksiin. Hänen mukaansa riiheen mennään eurooppalaisen taantuman varjossa.
Valtiovarainministeriö aloittaa maanantaina sisäiset budjettineuvottelunsa. Koko hallituksen budjettiriihi on vuorossa kuun lopulla.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok) sanoi alkuviikosta
Ylen uutisille, ettei Suomessa ole tarvetta uusiin veronkiristyksiin tai leikkauksiin Euroopan vaikeasta taloustilanteesta huolimatta.
Urpilainen on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa emme voi olla varmoja, onko Suomessa nyt kyse pitkästä hitaan kasvun ajasta, vai onko kyse suuremmasta pudotuksesta ja kenties jopa vuoden 2008 veroisesta taantumasta. Siksi budjettiriihessä ei ole odotettavissa toisaalta myöskään uusia verohelpotuksia tai merkittäviä menolisäyksiä mihinkään suuntaan.
"Nyt pitää varautua pahan päivän varalle. Jos taloustilanne heikkenee, meidän on pystyttävä tukemaan työllisyyttä ja talouskasvua lisätoimenpiteillä", Urpilainen sanoo.
"Kansainvälisen talouden heilahtelut näkyvät meilläkin nopeasti."
Keväällä sovittuja leikkauksia ja verojen korotuksia on ensi vuoden budjettiin tulossa molempia suurin piirtein yhtä paljon. Mikään ministeriö ei säästy leikkauksilta. Keskeisimmät verojenkorotukset koskevat arvonlisäveroa, ansiotuloverotusta sekä suurten eläkkeiden ja perintöjen verotusta. Lisäksi yli 100 000 euroa vuodessa tienaaville otetaan käyttöön niin sanottu solidaarisuusvero.
Tällä hetkellä Suomen talouskasvu on heikkenemässä, uusia yrityksiä ei synny ja esimerkiksi Nokia on ilmoittanut jätti-irtisanomisista. Valtiovarainministerin mielestä Suomen taloustilanne on kuitenkin vielä varsin vakaa verrattuna moniin muihin Euroopan maihin.
"Voimme olla tyytyväisiä siihen, että ne toimenpiteet joita olemme tehneet oman taloutemme hyväksi, ovat olleet oikeita", Urpilainen sanoo viitaten luottoluokittaja Moody'sin arvioon siitä, että Suomen talousnäkymät ovat edelleen vakaat.
Ylen uutinen pääministerin puheista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Räsänen: Lottovalvonta ehkä pois poliisilta
Politiikka
Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Alkoholi saa tunteet kiehumaan Turkissa
- Katupartiot valvovat yön levottomuuksia Ruotsissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Ranskassa takavarikoitiin ennätysmäärä valeaspiriinia
- Juoksijat suorittivat loppuun pommi-iskujen keskeyttämän maratoninsa Bostonissa
- Egyptin vaalit saattavat taas lykkääntyä
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Katupartiot valvovat yön levottomuuksia Ruotsissa
- Pussy Riot -aktivisti: Suomessa vierailleet naiset ovat ryhmän jäseniä
- Lontoon veitsi-iskusta kolme uutta pidätystä
- Tekoäly Watsonista tulee asiakaspalvelija
- Ruorijuoppo upotti 200-hevosvoimaisen veneen
- Puolustusministeri Hagel: Seksuaalinen häirintä on Yhdysvaltain armeijan vitsaus
- Kerrostalon keittiö paloi Nummelassa
- Alkoholi saa tunteet kiehumaan Turkissa
- Koulun kanslia sytytettiin tuleen Sipoossa
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Sivulliset auttoivat Lahden junapuukottajan kiinniottamisessa
- Räsänen: Lottovalvonta ehkä pois poliisilta
- Tornion ja Haaparannan matkakeskus on uppoamassa verosotkuun
- Länsimetron jatko huolettaa Espoota – rahasta ei ole varmuutta
- Vihreiden johtajavalinnat lisäävät maakuntien valtaa
- Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
- Ville Niinistö suomii hallitusta sähläämisestä
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- Kuka: Juha Sipilä
- Henkilökohtaista: Sipilä vastaa
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Vihreiden kahden puoluejohtajan malli ei toteudu lähiaikoina
- SAK tavoittelee syksyllä keskitettyä palkkaratkaisua
- Ay-liike tyrmää EK:n Häkämiehen idean nuorten vuoden koeajasta
- Presidentti nimitti Sdp:n uudet ministerit
- Perussuomalaisten puoluesihteeri vaihtuu – Sandvik sivuun
- Ministerisalkkunsa menettävä Gustafsson tilittää Facebookissa - "Oloni on outo"
- Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella






