Urpilainen: Pelastuspaketin onnistuminen on Kreikan käsissä
STTKreikan pelastuspaketin onnistuminen on nyt maasta itsestään kiinni, arvioi valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd).
Urpilainen esitteli euroryhmän kokouksen tuloksia keskiviikkona eduskunnan suurelle valiokunnalle. Hän ei valiokunnasta poistuessaan lähtenyt ennakoimaan, joko nyt sovittu lainaohjelma jää viimeiseksi Kreikan osalta.
"Olen oppinut, että elämässä mikään muu ei ole varmaa kuin epävarmuus."
Ministeri korosti, että nyt Kreikalle on kuitenkin luotu edellytyksiä selvitä ja tehdä rakenteellisia uudistuksia.
"Iso kysymys on, että Kreikka tarvitsee myös uusia työpaikkoja, koska siellä nuorisotyöttömyys on tällä hetkellä 50 prosenttia. Ja uskon, että se on seuraavan keskustelun aihe, millä eväillä Kreikka luo kasvun edellytyksiä aiempaa paremmin."
Urpilainen piti Suomen Kreikalta saamia vakuuksia merkittävänä saavutuksena. Hän muistutti, että Suomen osuus Kreikan uudesta lainaohjelmasta on 2,3 miljardia, ja tälle osuudelle on saatu vakuudet.
"Ja sitä kautta suomalaisten riski on paljon pienempi kuin muiden euromaiden."
Urpilainen myönsi, että Suomen osuutta uudessa lainapaketissa voi olla vaikea hahmottaa, koska nyt Suomi ei ykköspaketista poiketen lainaa Kreikalle rahaa, vaan antaa takauksia uudelle kriisivälineelle.
Oppositiosta ei löytynyt tukea valtiovarainministerin varovaisellekaan optimismille. Keskustan Mauri Pekkarinen sanoi, ettei hänen käsityksensä tukipaketin onnistumisesta ole muuttunut.
"Tässä vain ostetaan aikaa, muutaman ajan päästä joudutaan uusiin toimiin, jotta Kreikkaa roikutetaan tässä yhteisessä eurossa. Saksa on päättänyt, että Kreikkaa ei ainakaan toistaiseksi päästetä irti."
Pekkarinen muistutti, että Kreikka "syö yhä enemmän kuin tienaa". Hän piti silkkana ylioptimismina sitä, että Kreikka pääsisi tavoiteltuun 120 prosentin velkasuhteeseen vuonna 2020.
Pekkarinen antoi myös ymmärtää, että keskustan hyväksyntää hallituksen Kreikka-tiedonannolle ei tule ja puolueen edustajat äänestävät ensi viikolla sitä vastaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
Talous
Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
Urheilu
Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Naisten Kymppi juostaan sunnuntaina
- Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkää hiljeni muistelemaan uhreja
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Silminnäkijä: Ampuja olisi ihan hyvin voinut osua minuun
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
- Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
- Kansalaisaloite voi tuoda eutanasian eduskunnan käsittelyyn
- Eurobondikanta jakaa demareita
- Yllätysnimi Sdp:n kolmanneksi varapuheenjohtajaksi
- Pia Viitanen Sdp:n puoluevaltuuston johtoon
- Jungner jätti räväkät jäähyväiset
- Reijo Paanasesta Jungnerin seuraaja puoluesihteerinä
- Jutta Urpilainen hurrattiin Sdp:n johtoon
- Keskustalaiset äänestävät johtajastaan
- Kuntien pakkoliitokset pysyvät harkinnassa
- Urpilainen tekee pesäeron ay-liikkeeseen
- Katainen: Islannin ilmavalvonnan perusteet poliittisia
- Pekkarinen äänesti Puumalaa keskustan jäsenvaalissa
- Pron Antti Rinne Sdp:n varapuheenjohtajaehdokkaaksi
- Kansliapäällikkö Kari Välimäki Merimieseläkekassan toimitusjohtajaksi
- Tiilikainen: EU ei yritä ohjata kreikkalaisia äänestäjiä
- Väyrynen perustaisi keskustalle uuden puoluelehden
- Eduskunta keskustelee kuntauudistuksesta ennen lomia
- Kuntatyönantajat: Irtisanomissuoja aiheuttaa kustannuksia
- Urpilaiselta ei heru kantaa Sdp:n puoluesihteeristä
- Presidentti Niinistö tapaa Putinin kesäkuussa
- Eduskunta aikoo muuttaa yritysten Yle-veroa
- Urpilainen: Kuntiin ohjelma estämään nuorten syrjäytymistä
- Reijo Paanasen mahdollisuudet paranivat Sdp:n puoluesihteerikisassa
- Jääskeläinen vetäytyy Sdp:n puoluesihteerikisasta
- Kirja: Vihreiden puoluesihteeri kampitti Haaviston kampanjaa
- MTV3: Kokoomus suurin, perussuomalaisille antijytky
- Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen




