Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Urpilainen uskoo lainapaketin lisäävän luottamusta Espanjaan

 |   |   | 
 
Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen Valtioneuvoston linnan edessä perjantaina.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen Valtioneuvoston linnan edessä perjantaina.

Euromaiden valtiovarainministerit hyväksyivät puhelinkokouksessaan perjantaina iltapäivällä Espanjan pankeille sovitun tukipaketin. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) mukaan ohjelma hyväksyttiin ennakoidusti lyhyen keskustelun jälkeen.

”Uskon ja toivon, että Espanjan tämänpäiväinen lainaohjelmapäätös lisää luottamusta Espanjaan. Tuo ohjelma on hyvä ja siinä on paljon sellaisia tavoitteita joita Suomi on pitänyt esillä, muun muassa sijoittajien ja omistajien vastuunkanto. Tietenkin toivon, että tilanne nyt ainakin hieman vakautuisi ja rauhoittuisi loppukesästä”, Urpilainen sanoi Valtioneuvoston linnan portailla puhelinkokouksen jälkeen.

Urpilainen ei vielä osannut sanoa, milloin Espanjalle maksetaan ensimmäinen lainaerä. Euromaat ovat jo aiemmin sopineet, että Espanjalle voidaan myöntää ensimmäinen 30 miljardin euron hätälaina heinäkuun aikana.

”Se riippuu siitä, mikä tilanne käytännössä Espanjassa on. Jos siellä lähtee liikkeelle esimerkiksi talletuspako pankeista, niin silloin meidän pitää pystyä toimimaan nopeasti ja siirtämään tuo raha Espanjaan”, Urpilainen sanoi.

Valtiovarainministerin mukaan Espanjan tukipaketti tuskin jää Euroopassa viimeiseksi – Kypros on jo pyytänyt muilta euromailta apua taloutensa pelastamiseksi.

Markkinoilla epäluottamus Espanjaan sen sijaan lisääntyi. Sijoittajien tuottovaatimus Espanjan valtion kymmenen vuoden joukkolainoille oli perjantaina suurempi kuin koskaan aikaisemmin yhteisvaluutta euron aikana.

Kymmenvuotisten joukkolainojen jälkimarkkinakorko oli perjantaina 7,3 prosenttia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

25.5.2013