Kokoomuksen Sauli Niinistö sai ennätyksellisen suuren vaalivoiton presidentinvaalien toisella kierroksella. Ero Pekka Haavistoon (vihr) venyi ennätyksellisen suureksi: 62,6 - 37,4.

Aiempi suorien kansanvaalien ennätys on vuodelta 1994, jolloin Martti Ahtisaari (sd) voitti Elisabeth Rehnin luvuin 53,9–46,1.

Historiallista oli myös se, että Suomi sai ensimmäisen kokoomuslaisen presidentin sitten J.K. Paasikiven.

Niinistö sai siis äänimäärällä mitaten poikkeuksellisen vahvan mandaatin kansalta. Toisaalta synkkää varjoa Niinistön huikealle tulokselle luo historiallisen alhainen äänestysprosentti: 68,9 prosentin äänestysaktiivisuus on kerta kaikkiaan surkea.

Vaikka Niinistö oli Ahvenanmaata ja Helsinkiä lukuun ottamatta selvä ykkönen kaikissa eduskuntavaalien vaalipiireissä, hänellä on silti pitkä matka koko kansan presidentiksi.

Syynä on se, että Etelä-Suomen pohjoispuolella moni jätti kokonaan äänestämättä.

Haavisto koki rökäletappion, mutta silti hänen vaalivalvojaisissaan Tavastialla oli sunnuntaina riehakas tunnelma.

Kansainvälinen uutistoimisto AP kirjoitti perjantaina ennen vaaleja, että Haaviston homous on "virtahepo olohuoneessa" eli aihepiiri, josta suomalainen media on aktiivisesti vaiennut – vaikka "kyseessä on vaalien ratkaiseva tekijä".

Haaviston seksuaalinen suuntautuminen varmasti vaikutti monen äänestäjän päätökseen. Mutta pitää muistaa, että yli miljoona suomalaista äänesti häntä tasavallan presidentiksi. Haavistoa äänestivät siis monet muutkin kuin "Helsingin hipsterit" ja muiden "yliopistokaupunkien latteliberaalit".

Myös median vaikenemisesta voi olla toista mieltä. Viestimet ovat viime päivät pursunneet molempien ehdokkaiden puolisoiden haastatteluja. Etenkin Haaviston siipasta Antonio Floresista on tullut kansallinen julkkis.

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen jälkeen Haaviston menestys ehdittiin jo julistaa vastajytkyksi, mutta kyseessä taisi pikemminkin olla – kuten Osmo Soininvaara (vihr) on sanonut – jytkyn jatko.

Perussuomalaiset nousu viime kevään eduskuntavaaleissa Suomen politiikan voimatekijäksi on myllännyt Suomen puoluekentän uuteen uskoon, mistä myös Haavisto-ilmiön syntyminen on seurausta. Haavisto sai Facebook-peukutuksia varmasti vastajytkyn innoittamana, mutta itse hän ei sillä ratsastanut. Haavisto pyrki kampanjassaan päinvastoin korostetusti ojentamaan kättä myös perussuomalaisille.

Näiden vaalien historiallinen merkitys saattaa näkyä myös siinä, että Haavisto ehkä onnistui sovittelemaan Suomeen viime aikoina revennyttä kahtiajakoa vähän pienemmäksi.