Väyrysen kannatus ampaisi nousuun
Keskustan presidenttiehdokkaan Paavo Väyrysen kannatus on lähtenyt kuukauden aikana raisuun nousuun.
Väyrystä kannattaa nyt presidentiksi kymmenen prosenttia, kun kuukausi sitten julkaistussa mielipidetiedustelussa Väyrystä kannatti presidentiksi kuusi prosenttia kansalaisista.
Tiedot käyvät ilmi tuoreesta HS-gallupista.
Samaan aikaan presidentinvaalien ennakkosuosikin, kokoomuksen Sauli Niinistön kannatus on laskenut lokakuun 50 prosentista 44 prosenttiin.
Muut ehdokkaat jäävät silti yhä kauas Niinistön taakse.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini saa kaikkien vastaajien keskuudessa 11 prosentin kannatuksen ja on listan kakkonen.
Kuukausi sitten Soinin kannatus oli kahdeksan prosenttia.
Sdp:n Paavo Lipposen ja vihreiden Pekka Haaviston kannatus on ennallaan, Lipposella seitsemässä ja Haavistolla kuudessa prosentissa.
Rkp:n presidenttiehdokas Eva Biaudet kerää kolmen prosentin kannatuksen ja kristillisdemokraattien ehdokas, europarlamentaarikko Sari Essayah prosentin kannatuksen.
Vasemmistoliiton puheenjohtajaa Paavo Arhinmäkeä äänestäisi nyt kolme prosenttia kansasta, vaikka vasemmistoliitto ei ole vielä asettanut omaa presidenttiehdokastaan.
Jos kannatusta tutkitaan mielipidetiedustelussa kantansa valinneiden keskuudessa eikä oteta huomioon niitä, jotka eivät ole vielä ehdokastaan päättäneet, Niinistön kannatus nousee 51 prosenttiin.
Sillä voittaisi vielä nipin napin presidenttivaalit heti ensimmäisellä kierroksella.
Lokakuussa Niinistön kannatus kantaa ottaneiden keskuudessa oli 58 prosenttia.
Väyrysen kannatuksen raisu nousu näyttäisi gallup-tietojen mukaan selittyvän suureksi osin sillä, että keskustan kannattajia on siirtynyt Niinistöltä Väyryselle.
Nyt Keskustan kannattajista 56 prosenttia äänestäisi Väyrystä ja 33 prosenttia Niinistöä.
Kuukausi sitten Väyrysen taakse asettui vain 41 prosenttia keskustan tukijoista.
Tampereen yliopiston yliopistolehtori Rauli Mickelssonin mielestä Väyrysen suosion nousussa näkyy sama selkeä vastakkainasettelu mikä näkyy perussuomalaisten suosiossa.
"Keskusta on pohjoisen ja itäisen Suomen puolue, jonka identiteetti on ollut hakusessa Matti Vanhasen ajoista lähtien. Väyrynen on kiertänyt maata ja kerännyt yleisöä, ja kannatuksen kasvu toistaa itseään niin kuin perussuomalaisilla kävi."
"Väyrystä on nyt sopiva kannattaa", Mickelsson arvioi.
Tutkimuksessa vastaajilta kysyttiin myös suosikkia vaalin toisella kierroksella.
Tällöin Niinistöä vastaan asetettiin Lipponen, Soini ja Väyrynen.
Näissä kaksintaisteluissa jo kantansa valinneiden kesken Sauli Niinistö voittaa kaikki vastaehdokkaat ylivoimaisesti suhteessa 8–2.
Murskaava tulos selittyy sillä, että toisella kierroksella Niinistö kokoaa parhaiten ääniä yli puoluerajojen.
Sdp:n kannattajista 57 prosenttia äänestäisi Niinistöä toisella kierroksella ja vain joka kolmas Lipposta.
Paavo Lipposen perin heikko kannatus omiensa joukossa johtuu yliopistolehtori Mickelssonin arvion mukaan siitä, että Niinistön ja Lipposen välillä ei nähdä suuria eroja.
"Molemmat ovat EU-myönteisiä etelän kaupunkien herroja."
HS-gallup vahvistaa käsitystä siitä, että Rkp:n Eva Biaudet ja vihreiden Pekka Haavisto ovat erityisesti naisten suosimia presidenttiehdokkaita.
Eva Biaudet'ta äänestäisi presidentiksi naisista viisi prosenttia, mutta miehistä vain yksi prosentti.
Haavistolla vastaavat luvut ovat yhdeksän ja neljä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
Talous
Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
Urheilu
Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Naisten Kymppi juostaan sunnuntaina
- Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkää hiljeni muistelemaan uhreja
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
- Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
- Kansalaisaloite voi tuoda eutanasian eduskunnan käsittelyyn
- Eurobondikanta jakaa demareita
- Yllätysnimi Sdp:n kolmanneksi varapuheenjohtajaksi
- Pia Viitanen Sdp:n puoluevaltuuston johtoon
- Jungner jätti räväkät jäähyväiset
- Reijo Paanasesta Jungnerin seuraaja puoluesihteerinä
- Jutta Urpilainen hurrattiin Sdp:n johtoon
- Keskustalaiset äänestävät johtajastaan
- Kuntien pakkoliitokset pysyvät harkinnassa
- Urpilainen tekee pesäeron ay-liikkeeseen
- Katainen: Islannin ilmavalvonnan perusteet poliittisia
- Pekkarinen äänesti Puumalaa keskustan jäsenvaalissa
- Pron Antti Rinne Sdp:n varapuheenjohtajaehdokkaaksi
- Kansliapäällikkö Kari Välimäki Merimieseläkekassan toimitusjohtajaksi
- Tiilikainen: EU ei yritä ohjata kreikkalaisia äänestäjiä
- Väyrynen perustaisi keskustalle uuden puoluelehden
- Eduskunta keskustelee kuntauudistuksesta ennen lomia
- Kuntatyönantajat: Irtisanomissuoja aiheuttaa kustannuksia
- Urpilaiselta ei heru kantaa Sdp:n puoluesihteeristä
- Presidentti Niinistö tapaa Putinin kesäkuussa
- Eduskunta aikoo muuttaa yritysten Yle-veroa
- Urpilainen: Kuntiin ohjelma estämään nuorten syrjäytymistä
- Reijo Paanasen mahdollisuudet paranivat Sdp:n puoluesihteerikisassa
- Jääskeläinen vetäytyy Sdp:n puoluesihteerikisasta
- Kirja: Vihreiden puoluesihteeri kampitti Haaviston kampanjaa
- MTV3: Kokoomus suurin, perussuomalaisille antijytky
- Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen




