Vaalianalyysi: Haavisto sai aikaan vaalien vastajytkyn

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Viimeiset mielipidemittaukset osasivat ennustaa sen, että vihreiden Pekka Haavisto ja keskustan Paavo Väyrynen kisaavat kakkospaikasta.

Kummankin kasvavasta kannatuksesta syntyi itseään vahvistava kierre, kun äänestäjät katsoivat, että heillä kahdella oli parhaat mahdollisuudet päästä toiselle kierrokselle. Väyrynen vei todennäköisesti ääniä perussuomalaisten Timo Soinilta ja Haavisto Sdp:n Paavo Lipposelta.

Haaviston kannatusta saattoi yhtä lailla parantaa arvoliberaalien äänestäjien "vastajytky" kevään eduskuntavaaleille, joissa perussuomalaiset jyräsivät.

Presidentinvaalit ovat aina omalla tavallaan historialliset, mutta näissä vaaleissa tehtiin historiaa jo ensimmäisellä kierroksella ainakin kahdessa mielessä: Sdp:n ehdokas putosi jatkosta, ja tähän asti kääpiösarjaan kuuluneen vihreiden ehdokas pääsi jatkoon.

Näistä vaaleista ei sitten tullutkaan kansanäänestystä euroalueen jäsenyydestä eikä äänestystä kuntauudistuksesta. Tai sitten euroaluetta vastustaa vain joka neljäs äänestäjä. Jatkoon päässeet ehdokkaat edustavat kumpikin Eurooppaan ja ulkomaailmaan avointa ja suvaitsevaa Suomea. He saivat yhteensä lähes 56 prosenttia äänistä.

Näistä vaaleista ei tullut myöskään vasemmisto–oikeisto-kamppailua kuten kaikista suorista presidentinvaaleista näitä ennen.

Tähän asti toisella kierroksella ovat olleet aina vastakkain Sdp:n tai vasemmiston yhteinen ehdokas ja porvarileirin ehdokas ja valituksi on aina tullut demari.

Vasemmiston ehdokkaiden yhteinen kannatus oli vain 12,2 prosenttia. Lipposen vaisu menestys, viides sija ja 6,7 prosenttia äänistä, on hänelle nöyryytys.

Entä tästä eteenpäin? Niinistön ylivoima vaikuttaa selvältä, mutta tuskin hän saa toisella kierroksella niin musertavaa enemmistöä kuin mielipidemittaukset ovat kertoneet.

Vaalien tulokseen voivat vaikuttaa monenlaiset motiivit: osa Niinistön kannattajista saattaa jäädä kotiin, koska tulos on jo ennalta selvä. Haavisto voi saada sympatiaääniä, koska hän on etukäteen alakynnessä.

Haavisto saa paremman puutteessa olla myös vasemmiston ehdokas, vaikkei puolueessaan vasemmalla olekaan.

Haavisto saanee enemmistön vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen äänistä sekä osan Lipposen ja Rkp:n Eva Biaudet'n äänistä. Niinistö saanee yhtä lailla Lipposen ja Biaudet'n ääniä sekä osan Väyrysen, Soinin ja Sari Essayahin (kd) äänistä.

Merkittävä osa Väyrysen ja Soinin äänestäjistä saattaa vaalien toisella kierroksella jäädä kotiin, kun sopivaa EU-vastaista ehdokasta ei ole jäljellä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori