Vaalianalyysi: Sdp:ssä näytellään torstaina turha näytelmä

 |   | 
 

Sdp järjestää torstaina kuulemistilaisuuden, jossa puolueen johtoelimet tenttaavat kahta toiselle kierrokselle päässyttä ehdokasta. Tarkoitus on selvittää, kumpaa ehdokasta vaille jääneiden demareiden pitäisi toisella kierroksella äänestää.

Idea on älytön.

Aivan kuin Sdp:n johto voisi ohjeistaa, ketä puolueen kannattajien pitäisi äänestää. Ajatusmaailma on jäänne valitsijamiesvaalien ajoilta, jolloin puolueet pystyivät siirtämään kannatustaan blokkeina ehdokkaalta toiselle. Suoran kansanvaalin aikaan se ei vain onnistu.

Sdp:n johto ei oikeastaan edes voi suositella toista ehdokasta – istuuhan Sdp samassa hallituksessa sekä kokoomuksen että vihreiden kanssa. Puolen valitseminen haittaisi jo muutenkin takkuista hallitusyhteistyötä.

Sdp:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen käytti keskiviikon Demarissa järjen ääntä ja kehotti puoluejohtoa antamaan vapaat kädet Sdp:n kannattajille toisella kierroksella.

Vielä käsittämättömämpää on Paavo Lipposen vihjaus samaisessa haastattelussa siitä, että hän voi jättää kokonaan äänestämättä. Samainen valtiomies puolusti vielä viime viikolla kansanvallan pyhyyttä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori