Oletko maksanut seksistä, käyttänyt kannabista tai muita huumeita tai näyttänyt liikenteessä toiselle kuskille keskisormea? Ota osaa pieneen moraalikyselyyn.
Vaalirahakohu romahdutti puolueiden kampanjakassat
Yli kolme vuotta kestänyt vaalirahakohu on tyrehdyttänyt puolueiden kampanjakassat.
Kokoomus, Sdp ja keskusta käyttävät presidentinvaalien kampanjaan oman arvionsa mukaan yhteensä noin 2,5 miljoonaa euroa, kun kuusi vuotta sitten niillä paloi vaaleissa yhteensä 6,2 miljoonaa euroa.
Neljästä suurimmasta puolueesta vain perussuomalaisten kampanjabudjetti on suurempi kuin presidentinvaaleissa 2006 ja sekin vain 340 000 euroa. Puolue kustantaa vaalikassansa kokonaan puoluetuella. Lahjoituksia ei haeta.
Kallein kampanja on kokoomuksella, joka arvioi vaalibudjettinsa olevan 1,3 miljoonaa euroa. Puolueet voivat kuitenkin laskea rahankäytöstään hyvin erin tavoin.
Kampanjatoimistoissa sanotaan suoraan, että lahjoittajien nihkeyden syynä on vaalirahakohu.
"Seminaareista ja lahjoituksista on tullut ihmisten ja yritysten mielestä puolirikollista toimintaa", sanoo keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen.
Toinen syy vaalikassojen hupenemiseen on talouskriisi.
"Yrityksistä ilmoitetaan, että nyt säästetään", kertoo vihreiden ehdokkaan Pekka Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi.
Puolueetkin joutuvat säästämään, koska tuore hallitus leikkasi puoluetukea ja ensi syksynä on kunnallisvaalit.
Taloustilanne on näkynyt vaaleissa muutenkin, sanoo Turun yliopiston politiikan tutkija Ville Pitkänen.
"Vuoden 2006 vaalien kampanjastartissa keskusteltiin näkyvästi ehdokkaiden persoonista ja imagoista. Nyt on menty asiapitoisemmin, kun hyppysissä on aidosti poliittinen kriisi", hän analysoi.
Vaaleissa 2006 nousi älämölö kokoomuksen Sauli Niinistön työväen presidenttiydestä ja Yleisradion A-pisteen ehdokasprofiileista. Ohjelmassa kuvailtiin Matti Vanhasta (kesk) määrätietoiseksi pyrkyriksi, Sauli Niinistöä (kok) epäsosiaaliseksi nilkiksi, joka nauttii ilkeydestään ja Sdp:n ehdokasta, presidentti Tarja Halosta raivoavaksi nöyryyttäjäksi.
Aiheesta lisää maanantain Helsingin Sanomissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Staal loukkaantui vakavasti – Carolinan pomo ymmärtää yhä MM-jääkiekkoa
Kulttuuri
Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
Luetuimmat juuri nyt
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Pusukohut eivät hetkauta Krista Siegfridsiä
- Vantaa höylää taas säästöjä kouluista
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Ulkomaalainen graffitijengi iski metroon ja poistui maasta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- Dan Brown kävi helvetissä
- Pia Viitanen ja Susanna Huovinen ovat uudet demariministerit
- Vuoden 2017 MM-isäntä sivaltaa Suomea: "Pidämme lippujen hinnat alhaalla"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Miksi kaikki hajoaa?
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Vantaa höylää taas säästöjä kouluista
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Vanhan asuntolan palo levitti savua Oulun keskustaan
- Arvio: Orkesteri ja solistit sensaatiomaisia Kansallisoopperan Tristanissa
- Liekit löivät parvekkeelta Helsingin Jakomäessä
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Superpesis alkoi, Hyvinkään Tahko voitti kotonaan
- Honka löi maalikarkelossa JJK:n
- Helluntain nimikkoleivos maistuu keväiseltä Video
- Rkp:n Wideroos kirjoitti ylioppilaaksi
- Slovenian luottoluokitus laski taas
- Pusukohut eivät hetkauta Krista Siegfridsiä
- Poliisi ottaa äänirekisterin käyttöön koko maassa
- Homokulkuetta vastaan hyökättiin Georgiassa
- HJK:n pitkä tappiottomien pelien putki poikki – Teemu Tainio lensi suihkuun
- MyPa nousi pisteen päähän HJK:sta
- Vapaapalokunnat hoitavat kaikki pelastustehtävät valtaosassa maata Video
- Rkp:n Wideroos kirjoitti ylioppilaaksi
- Guzenina-Richardson ei kanna kaunaa Urpilaiselle
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Urpilainen: Ministerikierrätys on osa rytminvaihdosta
- Sujuvasanainen peruspalveluministeri Susanna Huovinen
- Ärhäkkä asuntoministeri Pia Viitanen
- Pia Viitanen ja Susanna Huovinen ovat uudet demariministerit
- Kuntaliitto sai hallituspuolueiden kehut sote-keskustelussa
- Sdp vaikenee ministereiden kierrätyksestä
- Hallitus haluaa Kela- ja koulukyytien kustannukset kuriin
- Kansanedustajien palkkio säilyy ennallaan
- Valiokunta pyytää Himasen kuultavaksi rahoitusjupakassa
- Kierrätysuhan alla oleva Gustafsson lähtee ehdolle eduskuntavaaleissa 2015
- Lakko uhkaa lehtien ilmestymistä
- Tausta: Toimittajat pitävät korotusesitystä mitättömänä
- Perussuomalaisten Hirvisaari ei siedä ruotsia eduskunnassa
- HS sai kohutun "vakuusjärjestelyn" suomennoksen
- Sdp kierrättämässä ministereitään – kolmen paikka liipasimella
- Kommentti: Hallituksen piiloutuminen virkamiesten taakse on raukkamaista
- THL kiittää Orvon ryhmän vauhdittaneen sote-uudistusta






