Suomalaiset vastustavat tuloerojen kasvua. Silti yli 80 prosenttia suomalaisista lottoaa ainakin joskus. Lottoaja haluaa kasvattaa tuloeroaan suhteessa naapuriin.
Vasemmistoliitto hyökkäsi nuorten palkka-alea vastaan
HÄMEENLINNA. Vasemmalta kajahti tiistaina voimakas vastustus pääministeri Jyrki Kataisen (kok) väläyttämälle oppisopimuskoulutuksessa olevien nuorten palkka-alelle.
"Mielestäni tämä on iso ideologinen kysymys. Haluan korostaa, että vasemmistoliitto ei hyväksy perusteettomia, ikään pohjautuvia palkanalennuksia. Tämä on iso ideologinen kysymys", puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoi Hämeenlinnassa.
"Nuorten palkka-alessa unohtui, että 90-luvulla sitä kokeiltiin. Se ei vaikuttanut työllistämisen mitään vaan sillä pienennettiin työnantajan palkkakuluja. Ei ikä voi olla palkanmaksun perusta", kansanedustaja Martti Korhonen jatkoi.
Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie vaati, että 18 vuotta täyttäneiden toisen asteen opiskelijoiden opintotuen riippuvuus vanhempien taloudellisesta asemasta pitää purkaa.
"On täysin perusteetonta, että täysi-ikäisellä opiskelijalla vanhempien varallisuus vaikuttaa opintotuen määrään."
Hän halusi myös aikaistaa asumistuen uudistusta vuodesta 2015. Vasemmistoliitto aikoo ottaa asian esille budjettiriihessä ensi viikolla.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
Talous
OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
Luetuimmat juuri nyt
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Bensan polkumyynti ruuhkauttaa tiet Lahdessa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Lista kaikkien lukioiden tulosten muutoksista
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Kätensä menettänyt kiinalaisfarmari valmisti kotitekoiset proteesit Video
- OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Pellon koulu purki kännykkäkiellon
- Hulluruohosta sairastuneita vielä yksi lisää
- Alonso: Red Bull ei enää dominoi
- Italialainen huippupyöräilijä kärysi taas – nyt eposta
- Maantiesilta romahti Yhdysvaltain Seattlessa Video
- Marimekon mallit esiintyivät koleassa säässä Esplanadilla Video
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- HJK-luotsilla ainakin vielä fanien luotto – Mikael Forssellia puolustetaan
- Hamiltonin arvio voittomahdollisuuksista: "Aika hyvät"
- SAK tavoittelee syksyllä keskitettyä palkkaratkaisua
- Ay-liike tyrmää EK:n Häkämiehen idean nuorten vuoden koeajasta
- Roihupellon graffiti-iskun tekijä tuomittiin vahingonkorvauksiin
- Presidentti nimitti Sdp:n uudet ministerit
- Hedelmöityshoidot luovutetuilla siittiöillä yleistyneet
- Perussuomalaisten puoluesihteeri vaihtuu – Sandvik sivuun
- Hätälasku sulki Lontoon Heathrow'n kiitotiet
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- SAK tavoittelee syksyllä keskitettyä palkkaratkaisua
- Ay-liike tyrmää EK:n Häkämiehen idean nuorten vuoden koeajasta
- Presidentti nimitti Sdp:n uudet ministerit
- Perussuomalaisten puoluesihteeri vaihtuu – Sandvik sivuun
- Ministerisalkkunsa menettävä Gustafsson tilittää Facebookissa - "Oloni on outo"
- Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
- Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
- Räsänen: Suomessa varauduttava ehkäisemään Tukholman kaltaisia mellakoita
- Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
- Näkökulma: Komissaarin voisi valita eurovaaleissa
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Fakta: Suomesta valitaan 13 meppiä
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalle Juhani Tammiselle
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Fakta: Lähiyhteisöjen tuki vaihtelee nollasta miljoonaan





