Yle: Ääriryhmään hakenut kansanedustajan avustaja eroaa

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Perussuomalaisten kansanedustajan Juho Eerolan avustaja Ulla Pyysalo aikoo jättää tehtävänsä. Yle kertoo nettisivuillaan, että A-studion saamien tietojen mukaan Pyysalo jättää tehtävänsä vuodenvaihteeseen mennessä, kunhan löytää uusia töitä.

Pyysalo vahvistaa eroaikeen HS:lle. Hän sanoo, ettei halua vahingoittaa perussuomalaisten imagoa. Kukaan ei Pyysalon mukaan painostanut häntä, vaan hän teki päätöksen itse.

Eerolan eduskunta-avustajasta nousi kohu, kun julkisuuteen vuosi tieto siitä, että Pyysalo oli hakenut noin vuosi sitten äärioikeistolaisen Kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen jäsenyyttä.

"Tämä kohu on ollut suhteeton", Pyysalo sanoo. "En ole ollut järjestöön sen jälkeen minkäänlaisessa yhteydessä, en ole edes käynyt heidän nettisivuillaan."

Pyysalo kertoo olleensa aiemmin kaupassa töissä ja hakevansa nyt assistentin töitä.

Puolueen jäsenyydestä Pyysalo ei aio Ylen mukaan luopua.

Aikaisemmin Pyysalo kunnostautui levittämällä Facebook-profiilissaan rasistista vitsailua kansanedustaja Jani Toivolan (vihr) ihonväristä ja seksuaalisesta suuntautumisesta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta